torstai 29. tammikuuta 2015

Rakshasat sisällämme


Tämä tarina on Pramodilta, joka vei Swami Vishwanandan lentokentälle Japanin matkansa aamuna 13. tammikuuta:

Vein Swamijin, Miran, Tandavin ja Nikhilin tuona aamuna lentokentälle. Olimme ajoissa paikalla, ja joimme yhdessä jotakin, ja katsoimme samalla Youtube-videoita enkeleistä yms.

Kun aika mennä porttien läpi alkoi lähestyä, mieleeni nousi ajatus, että rakas Gurujimme olisi taas jonkin aikaa poissa, ja muistin Hänen ikävöintinsä tunteen, joka meillä kaikilla joskus on enemmän tai vähemmän... Sanoisin, että se on enemmän Hänen kaipuutansa, ja sen. mitä Hän ilmentää.

Sitten Swamiji puhui taas Giridharijista, ja siitä, että Hän ostaisi Hänelle uudet korvakorut.



Puhuimme myös tweeteistä, ja siitä, että devoteet kyselivät, miksi Hän aina kirjoittaa Giridharista. Vastaus ei ollut kovin selkeä, jos oikein muistan, Hän sanoi, että Giridhari on niin suloinen, ja että Hän rakastaa Häntä niin paljon.

Sitten Hän kertoi suuren innostuksen vallassa puolitoista metriä korkeasta Giridhari-patsaasta, joka kantaa todella suurta vuorta pikkusormellansa. Hän oli todella vauhdissa kertoessaan meille kaikesta tästä.

Ajan edetessä tunne Hänen kaipaamisestaan kasvoi aina vain suuremmaksi. Sanoin ääneen yhden ajatuksen, joka oli tullut minulle jotain päiviä aikaisemmin: "Toivon, että voisin olla Giridhari. Silloin voisin saada myös yhtä paljon huomiota Sinulta."

Hän vastasi siihen, että ne ovat rakshasat, demonit, jotka aina haluavat huomiota. Nauroimme, vitsailimme vähäsen ja vaihdoimme pian aihetta.

Näen Hänen sanoissaan kuitenkin syvemmän merkityksen. Jumala siunaa meitä joka hetki ja täyttää meidät Rakkaudellaan, Omalla olemuksellansa - jopa hengityksellä itsellään, Hänen nimiensä kautta, sekä Gurumme ja Hänen opetustensa välityksellä. Meillä on jatkuvasti Hänet ja Hänen täysi huomionsa sisällämme. Se osa, joka itkee enemmän huomiota, on ego; demoni, joka ajattelee vain itseänsä, haluaa omistaa, eikä näe suurempaa kuvaa!

Kaikki tulee Jumalalta. Lehtikään ei liikahda ilman Hänen tahtoansa. Palatessani yllä mainittuun totuuteen Jumalan ja Gurun kaikkialla läsnäolevuudesta, pystyn nauttimaan Swamijin fyysisestä sekä henkisestä läsnäolosta sydämessäni, kuin myös Rakkaudesta, jota Hän jatkuvasti valaa yllemme.

...Hyvä siis muistaa aina vain uudelleen: Jumala on kanssamme.


-Pramod

maanantai 26. tammikuuta 2015

Toista Jumalan nimeä, ja ole rakastunut Häneen


"Olette kaikki täällä yhden Totuuden takia, ja tämä Totuus on Rakkaus; Rakkaus, joka on yhtäläinen koko ihmiskunnalle; Rakkaus, joka on  läsnä syvällä teidän jokaisen sydämenne sisässä, ja joka odottaa ja haluaa tulla ulos ja ilmaista Itsensä. Mutta hyvin usein on este, seinä, joka estää sinua rakastamasta ehdoitta.
Kun oivallat, että ainoa tie on rakastaa ja olla jatkuvasti rakastunut, oivallat, kuinka paljon Jumala rakastaa luomustansa. Samalla tavalla kuin Jumala rakastaa voit sinä myös rakastaa. Kaikki toisenlaiset rakkaudet ovat toissijaisia, koska ihmiskunta on täällä tullakseen Rakkaudeksi. Mutta tullaksesi täksi Rakkaudeksi, on sinun ensin ylitettävä monia esteitä; koska ihmiset ajattelevat, että Rakkaus, Jumala, on jotakin heistä erillistä.
Kun rukoilemme, rukoilemme ulospäin. Sanomme, että Jumala on siellä, ja me olemme Hänestä erillisiä. Meidän pitäisi todella lakata erottamasta Jumalaa itsestämme. Ei ole väliä, millä tavalla rukoilet, mutta jos puhut Jumalan kanssa, puhut oman sisälläsi olevan todellisen Itsesi kanssa, tee se täältä käsin [Swami osoittaa sydäntänsä.]
On yksi suuri tekijä, joka estää ihmiskuntaa saavuttamasta tätä: se on mieli. Mutta mielen voi ylittää toistamalla mitä tahansa Jumalan nimeä. Katsohan, jos harjoitat sitä säännöllisesti, mielen keskittäminen tulee helpommaksi. Kun laulat bhajaneita, mielesi ei häiritse sinua; sillä kun toistat, mieli tulee kiireiseksi, ja negatiivisuuden on vaikeampi ottaa valtaa.
Missä tahansa siis olet, mitä tahansa teet, pidä mielesi keskittyneenä Jumalaan, ja toista Jumalaisia nimiä. Se auttaa sinua avaamaan sydämesi. Jumalaisten nimien toistaminen on kaikista tehokkain tapa hallita mieltä. Katso mitä tahansa uskontoa: kristillisyydessä on rukousnauha tai komboskini, hindulaisuudessa japa mala, ja muslimeilla on tasbih. Jumalan nimi on siis hyvin tärkeä, ja se on hyvin helppo ja yksinkertainen. Miksi vaikeuttaa sitä? Miksi vaikeuttaa asioita, kun Jumala on antanut meille kaikista helpoimman asian? Toistamalla Hänen nimeään, tunnet Hänet niin läheiseksi.
Mutta se ei pääty tähän. Se on kuin tietäisit, että jossain on aarre. Tiedät paikan, mutta tuleeko aarre ulos, jos vain sanot: "Voi minun aarteeni, tule ulos, tule ulos, tule ulos!"? Aarre ei tule luoksesi, vaan sinun täytyy kaivaa. Sinun täytyy päästä eroon suuresta määrästä kiviä ja maata ennen kuin saat aarteen. Sama pätee henkiseen tiehesi; on paljon asioita, joista sinun on päästävä eroon, ennen kuin saavutat täyden ykseyden Jumalan kanssa.
Se ei tarkoita, että Jumala olisi kaukana sinusta. Hän on läsnä kaiken aikaa, ja Hän odottaa, sanoen sinulle: "herää ja oivalla itsesi", koska synnyit tämän oivalluksen kanssa! Se on vain kaikki tämä mielessä oleva lika, joka rajoittaa Itseäsi. Ylitä se, toista Jumalan nimeä, ja ole rakastunut Jumalaan. Sillä Hän on ainoa, joka voi todella rakastaa sinua ehdoitta. Hän on ainoa, joka antaa sinulle odottamatta mitään vastineeksi.
Yritä saavuttaa tämä Rakkaus ja tule täksi Rakkaudeksi. Yritä oivaltaa, kuinka paljon rakkautta sinulla on sisälläsi, ja sitten jaa sitä. Rakkautta ei voi pitää. Näin sinusta tulee Jumalan instrumentti, ja Hän heijastuu lävitsesi, hän toimii kauttasi. Sitten oivallat, mikä sinun tehtäväsi on."


Sri Swami Vishwananda


perjantai 23. tammikuuta 2015

Ihmisen luonto on rakastaa


Tässä katkelma Swamin Japanissa pitämästä puheesta:

"Tämä Rakkaus on se, kuka olemme. On vain Hän. Meidän täytyy oivaltaa tämä Rakkaus.

Jokaisella on rakkautta. Tunnet sen, kun olet vastarakastunut, eikö niin? Mitä sitten tapahtuu? Alku on todella miellyttävä, entä sen jälkeen? Rakkaus muuttuu, eikö niin? Sen pitäisi kasvaa suuremmaksi ja vahvemmaksi, mutta surullista kyllä, hyvin usein se vähenee. Siksi sanomme, että putoamme rakkauteen('fall in love')! Kun henkisyydessä taas sanomme, että nousemme rakkaudessa('rise in love'), koska se ei ole ulkopuoliseen perustuvaa rakkautta. Se ei ole turvallisuudentunteeseen perustuvaa rakkautta, tai että minä rakastan sinua tai pidän sinusta jostakin syystä. Ei, löydä tämä rakkaus sisältäsi! Tämä on se ydin, kuka sinä olet. Se on sinun luontosi. Ihmisten luonto on rakastaa.

Samalla tavoin tulen luonto on lämpö. Veden luonto on kylmyys. Ihmisen luonto on rakastaa. Tulla rakkaudeksi! Sanot, että se on hyvin vaikeaa, mutta todellisuudessa se ei ole. Jos vilpittömästi haluat jotakin, miten se voisi olla vaikeaa? Jos vilpittömästi haluat jotakin, mitä sinä teet? Teet kaikkesi saadaksesi sen, eikö niin? Olenko oikeassa? Teet mitä tahansa. Samalla tavoin, sinun tulisi yrittää parhaasi herättää tämä ikuinen Rakkaus, jota kannat aina. Sinun tulisi yrittää parhaasti tulla siksi! Silloin voit sanoa, että todella rakastat. Muuten olet vain ihminen, joka kulkee elämästä toiseen, kehosta toiseen. Mitä saavutat? Et mitään! Kuljet samassa syntymän ja kuoleman kehässä.

Sisälläsi olevan rakkauden oivaltaminen herättää sydämessäsi omistautumisen, Jumalalle omistautumisen. Ja kun sinulla on rakkaus ja omistautuminen, Hän juoksee luoksesi. Puhuin eilen Mirabaista, eikö vain? Hänellä oli suuri omistautuminen Jumalaa kohtaan. Kun hän lauloi, Herra oli paikalla. Ja tietysti, jos pyhimykset pystyvät siihen, he ovat esimerkkejä. Sinun täytyy vain vilpittömästi haluta sitä. Tämän vilpittömyyden johdosta se manifestoituu. Se alkaa polttaa sinua sydämesi sisällä. Ja kun tämä rakkaus alkaa palaa sisälläsi, vaikka haluaisit ajatella, se on hyvin vaikeaa. Vaikka se kuulostaa hyvin vaikealta, hyvin tavoittamattomalta, pitäisi yrittää. Siksi sanoin, perusolemuksesi, se kuka olet on tämä rakkaus, ja tämän Rakkauden kautta Hän on tehnyt sinusta ihmisen.

Ensiksi sinun tulee oivaltaa oma ihmisyytesi. Muutoin kateus, ylpeys, ego, viha ja kaikki nämä ottavat vallan. Ja kun ne ottavat vallan, voitko kutsua jotakuta ihmiseksi? Ne ovat eläimellisiä ominaisuuksia, alempia ominaisuuksia. Et voi kutsua itseäsi ihmiseksi, jos sinulla on näitä, suuttumusta, kateutta, vihaa. Että voit tulla kutsutuksi ihmiseksi, sinulla täytyy olla tämä rakkaus. Siksi Jumala jatkuvasti muistuttaa, että on tärkeää rakastaa.

On tärkeää unohtaa huolet, olla meditoimatta niitä. Meditoi sitä, mikä on kaikista tärkeintä. Sillä kun teet sadhanaasi, henkisiä harjoituksiasi, sinun täytyy havaita Jumala sydämesi sisällä. Vain silloin voit saavuttaa Hänet, saavuttaa Hänen Armonsa, koska Armo tekee kaiken mahdolliseksi. Jopa asiat, jotka ovat mahdottomia tässä maailmassa, tulevat yksinkertaisiksi Jumalan Armon kautta. Olennaisinta on siis oivaltaa tämä sisälläsi oleva rakkaus. Silloin näet, tunnet, että Hän on aina kanssasi. Et ole koskaan yksin!

Jai Gurudev!"

maanantai 19. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 uudenvuodenlupaus: oivaltaa Mestarin Armo




Viimeisimmän 10. tammikuuta Shree Peetha Nilayassa pidetyn Darshanin aikana lontoolainen devotee, Mayuran, ilmaisi kiitollisuutensa Swamijille kaikista Jumalaisista siunauksista, joita Hän on antanut meille vuosien varrella tämän Hänen Armonsa täyteisen vuoden 2014 loppuun mennessä. Lisäksi Mayuran jakoi oivalluksia Mestarin armosta ja suositteli voimakkaasti uudenvuodenlupausta vuodelle 2015: rukoilla ja kaivata, "että tämä Armo, joka on jo läsnä, tulee oivalletuksi!"

"Jai Gurudev! Juhlimme juuri Uuden Vuoden aattoa ja päivää, mutta se oli myös Vaikunta Ekadasi. Tämä on aika, jolloin taivaan portit ovat avoinna, ja Herran devoteet voivat mennä ja saada kosmisilla vesillä Adiseshan päällä lepäävän Narayanan Darshanin. Se on aika, jolloin miljoonat devoteet Intiassa matkustavat Tiruchyn temppeleihin saamaan Srirangamin Darshanin. Ja he jonottavat tuntikaupalla Tirupatissa, vain saadakseen 20 sekunnin vilauksen Herra Venkateshvarasta. Tämä on siksi, että Vaikunta kaikista kosmoksessa olevista paikoista on kaikkein saavuttamattomin, kaikista vaikein saavuttaa. Kerran vuodessa Armostaan Narayana päättää avata porttinsa devoteilleen. Meidän pitäisi myös huomata, että on olemassa Armon eri tasoja. Kun Herra päättää jättää Vaikuntan ja laskeutua maan päälle Mestarin muodossa ollakseen devoteidensa kanssa, opetuslastensa kanssa, tämä on täysin eri tasoinen Armo.


Olin hiljattain Sri Swami Vishwanandan Darshanissa Puolassa. Kaikki alkoivat parveilla kohti Swamin tuolia, niin kuin Darshanin alussa aina tapahtuu. Mutta Swami sanoi kaikille: ' Pysykää siellä missä olette, minä tulen teidän luoksenne!' Ja sitten Hän antoi Dynaamisen Darshanin. Tämä on vielä yksi Armon taso! Kun Herra päättää Omasta Tahdostaan tulla, vain ollakseen devoteidensa joukossa, näyttääkseen heille omakohtaisesti, mitä Jumala on, näyttääkseen heille, mitä Rakkaus konkreettisella tasolla toimivana  on, tämä on toinen Armon taso.


Viime vuoden Navaratrin lopussa Swami kysyi minulta: ' Mitä ajattelit Guru Gitasta?' Ja minä sanoin: 'Swami, en ole koskaan kuullut Sinun puhuvan niin avoimesti ja suoraan siitä, kuka Sinä Mestarina olet.' Ja se on totta! Koska monta vuotta sitten oli hyvin harvinaista, että Swami olisi puhunut julkisesti ja niin avoimesti Mestarin korkeasta, äärimmäisestä tasosta. Myöhemmin Swami kertoi minulle, että Hän tietää milloin antaa mitäkin opetusta ja kenelle.  Bhagavad Gitassa Krishna sanoo Arjunalle: 'Minä annan tämän ikiaikaisen tiedon sinulle, koska olet devoteeni ja ystäväni.' Arjuna oli siis tämän Krishnalta saamansa viisauden arvoinen ja luulen, että tämä on merkki siitä, että sangha, Bhakti Margan yhteisö on tulossa kypsymisen pisteeseen, jossa Swami tuntee voivansa antaa Guru Gitan; että olemme tarpeeksi valmiita ja riittävästi sen arvoisia, että voimme omaksua tämän viisauden. Shiva sanoo Guru Gitassa: 'Parvati, olet Minun muotoni ja Itseni.' Jos Shiva antaa Guru Gitan vain jollekulle tuntemattomalle, Hänen täytyy olla hyvin varovainen käyttämiensa sanojen suhteen, mutta jos Hän puhuu Omalle muodolleen ja Omalle Itselleen Parvatissa, silloin Hän voi antaa totuuden ilman mitään kompromisseja. Ja tätä Guru Gita on: se on totuus ilman mitään kompromisseja.



Shiva jatkaa kertoen Parvatille, että tämä tieto ei ole saatavilla Vedoissa, shastroissa, shrutissa, ei missään suurissa pyhissä kirjoituksissa, koska tieto Mestarin Kunniasta ei ole julkista tietoa, se on eksklusiivista tietoa. Se on tietoa niille, jotka ovat valmiita vastaanottamaan sen. Meidän pitäisi olla siis kiitollisia siitä, että Swami on antanut meille Guru Gitan viime vuoden aikana.  Ja meidän tulisi muistaa, että Guru Gitan ydin on yksinkertaistettuna tämä: Että Mestari on Narayana. Että koko henkinen peli on Mestarin Jalkojen alla, että kaikki jumaluudet ovat Mestarin Jalkojen alla, ja että mikään ei liiku ilman Mestarin Armoa.


Ja jos katsomme tämän päivän henkisiä markkinoita, jos menemme mihin tahansa joogaesittelyyn tai muuhun vastaavaan, huomaamme, että on monia henkisiä tekniikoita, monia filosofioita, monia opetuksia, joita markkinoidaan ja viedään eteenpäin. Mutta meidän tulisi kysyä itseltämme, kuinka moni niistä sisältää Mestarin Armon. Koska henkisyys ilman Armoa on merkityksetöntä. Guru Gitassa sanotaan, että jos suoritamme rituaaleja, pyhiinvaelluksia, uhrauksia ilman tietoa Mestarista, silloin  ne on tehty tietämättömyydessä. Koska jos yritämme ajaa eteenpäin filosofioita, joihin ei liity  Armoa, se on kuin yrittäisi myydä autoja ilman moottoreita. Ja jos meillä on sellainen, voimme olla hyvin iloisia, että meillä on auto, voimme kertoa ystävillemme, että meillä on auto, mutta jossei siinä ole moottoria, se ei kulje mihinkään. Jos olemme kiinnostuneita vain henkisistä harrastuksista ja ajanvietteistä, silloin emme tarvitse Armoa. Mutta jos haluamme todellisen muutoksen, jos haluamme nähdä Jumalan omakohtaisesti, silloin Armo on olennainen. Koska Vaikuntaan pääseminen on oikeastaan mahdotonta, se ei tapahdu oman yrityksemme kautta, se on mahdotonta. Se on kuin yrittäisi kävellä kuuhun, sitä ei voi tehdä. Mutta jos meillä on Swami elämässämme, jos meillä on Mestarin Armo elämässämme, silloin Hän tuo kuun ovellemme, Hän tekee mahdottomasta mahdollista. Ja kun sinulla on tämä Armo, sinulla on kaikki. Kaikki, mitä olet koskaan halunnut annetaan sinulle, ennen kuin edes ehdit kysyä sitä. Ei tarvitse suorittaa mitään rituaaleja, ei mitään seremonioita, ei ole mitään otollista aikaa, ei ole mitään epäotollista aikaa, kaikki annetaan sinulle pyytämättä, eikä sinua koskaan unohdeta. Tämä on Armon luonne, Armo kantaa kaiken.


Viime vuonna Swami sanoi ehkä yhden syvällisimmän kuulemani asian; Hän sanoi, että 'Guru-opetuslapsi -suhde oli olemassa ennen luomista.' Tämä takoittaa, että meille Mestarin saavuttaminen on universumin suurin kotiinpaluu, olemassaolon suurin kotiinpaluu. Koko universumi juhlii, kun palaamme kotiin Mestarin luo, koska se on elämän perustavanlaatuisin asia - tämä yhteys Mestarin kanssa. Ja jos menet syvälle siihen, jos mietiskelet sitä, näet, että perimmäinen totuus on yksinkertaisesti tämä: ei ole olemassa mitään sinun ja Mestarin lisäksi.  Enkä tarkoita tätä esoteerisena teoriana tai filosofisena ideana, tarkoitan sen käytännöllisenä, fyysisenä todellisuutena. Ei ole olemassa mitään sinun ja Mestarin lisäksi, ja kaikki mitä aisteillasi havaitset on vain vuodatus suhteesta Mestarin kanssa. Kun gopit tekivät Rasa Lilaa, jokaisella heistä oli monopoli, yksinoikeus Krishnan sydämeen. Se kuulostaa ristiriitaiselta, kuinka niin monella voi olla monopoli Krishnan sydämeen? Mutta se on totuus! Sinun ja Mestarin välillä mitään muuta ei ole olemassa. Ja kun tulet oivallukseen, että yhteytesi Mestarin kanssa on todellisempi, kuin aistisi antavat olettaa, se on Armo, se on todellinen Armo.



Sanoisin, että se tosiasia, että olemme täällä, se tosiasia, että meillä on jonkinlainen käsitys, oli se kuinka pieni tahansa, siitä, että Swami on luonteeltaan Jumalainen, on merkki siitä, että Armo odottaa oivalletuksi tulemistaan. Se on merkki siitä, että kotiinpaluu on vääjäämätön. Se on  merkki siitä, että armeliaisuudessaan Herra on päättänyt ottaa kansiosi kosmisesta arkistosta ja sanoa: ' Haluan tämän palaavan kotiin.' Tätä tarkottaa Swamin läsnäolo elämässäsi. Saattaa olla, ettet ajattele olevasi suuri devotee tai suuri opetuslapsi; saatta olla, ettet ajattele olevasi kovin läheinen tai korkeasti kehittynyt. Mutta siitä huolimatta se tosiasia, että sinulla on Swami elämässäsi on merkki siitä, että tämä Armo odottaa oivalletuksi tulemista.

Katsoessamme viime vuotta, Swami on antanut Bhagavad Gitan, Guru Gitan, Hän on antanut Dynaamisen Darshanin, kävellen joukossamme. Hän on luomassa uutta shastraa Twitterissä, Hän on antanut meille uuden logon. Hän on antanut Bhakti Margalle niin paljon viimeisen vuoden aikana. Mutta meidän ei pitäisi koskaan sanoa, että tämä riittää, emme koskaan sulje kirjaa suhteessamme Mestariin. Se jatkuu ja jatkuu, ei koskaan lopu. Voitko kuvitella Radharanin sanovan Krishnalle: 'Tämä rakkaus riittää, olen saanut tarpeekseni, voimme päättää tämän tähän. Tässä se oli!' Se ei tapahdu. Samalla tavoin, meidän ei pitäisi koskaan sulkea kirjaa Mestarin kanssa, koska usein kuvittelemme, että Jumaloivallus on kuin iso maratoni, että meidän täytyy aina vain juosta, juosta ja juosta kunnes  lyhistymme maaliviivalla ja sanomme: 'Viimeinkin olen Jumaloivaltanut, ahh!' Ja sitten juhlimme sitä tosiasiaa, että voimme vihdoin rentoutua olessamme Jumaloivaltaneita. Mutta omistautuminen ei ole sellaista, se on oikeastaan päinvastoin. Meidän tulisi kokea nyt huippumme Mestarin kanssa. Ja siitä se aina vain paranee ja paranee. Sen tulisi edetä täyttymyksestä aina vain suurempaan ja suurempaan täyttymyksen. Näin omistautumisen tulisi toimia. Swami aina sanoo, että bhaktilla ei ole loppua, on aina uusi kulma, josta kääntyä. Ja edetessämme vuoteen 2015 tämä on se, mitä meidän pitäisi rukoilla, mitä meidän pitäisi kaivata: että se Armo, joka on jo läsnä, tulee oivalletuksi. Jai Gurudev!"


Mayuran, Lontoo, Iso-Britannia

perjantai 16. tammikuuta 2015

Hän ei pysty kieltämään sinulta Itseään


"Monet ihmiset sanovat: 'Kyllä, me rakastamme Jumalaa', mutta kuinka moni todella tekee kaikkensa, jotta tämä rakkaus voisi kasvaa? Hyvin harva tekee. Niin kuin Herra sanoi: ' Voin laskea ne kädelläni'. No, Hänen kätensä eivät ole niin kuin ihmisten kädet. Hänellä ei ole vain yhtä; Hänellä on monia. Samalla tavoin, mitä enemmän toistat Jumalaisia Nimiä, mitä enemmän virität itsesi tähän Jumalaiseen Nimeen, sitä enemmän Hän alkaa loistaa lävitsesi, ja sitä enemmän Hän alkaa toimia kauttasi. Mutta ei tietenkään Hän, vain Hänen ominaisuutensa. 
Saadaksesi Hänet kokonaan on sinun mentävä aina vain syvemmälle. Se on sama kuin kaivaisit koloa. Ensiksi saat vähän vettä, joka on mutaista, mutta mitä enemmän kaivat sitä enemmän saat vettä, joka on kirkkaampaa. Sama pätee Hänen ominaisuuksiinsa. Koska katsokaahan, kun ihmiset saavuttavat tietyn henkisyyden tason, he kehittävät tiettyjä ominaisuuksia.  Hän antaa heille tiettyjä ominaisuuksia, mutta surullista on, että ihmiset jäävät jumiin näihin ominaisuuksiin.  He kuvittelevat saavuttaneensa jo hyvin korkean henkisyyden tason, ja kuvittelevat olevansa kaikki.
Silloin tietysti mitään enempää ei tapahdu.  Sen sijaan jos unohdat nämä ominaisuudet, et anna niille liikaa huomiota, mutta etsit Häntä, Hän ei pysty kieltämään sinulta läsnäoloaan. Hän ei pysty kieltämään sinulta edes Itseään. Niin kuin sinä annat itsesi Hänelle, Hän antaa Itsensä sinulle. Se on niin helppoa, oikeastaan, mutta vaikeaa mielelle ymmärtää, eikö? Katsokaahan, se on siksi, koska kaikki haluavat ymmärtää miten se tehdään, tiedättehän.  Kun kehotan vain toistamaan Jumalisia Nimiä, vain toistamaan Hänen Nimeään, ajattelemaan Häntä jatkuvasti, no, sanot kyllä, sinä teet sen, mutta mitä välillä tapahtuu? Jos analysoit päivääsi, hyvin usein unohdat Hänet. Sinä oikeastaan unohdat Hänet enemmän, kuin ajattelet Häntä. Siksi se ei tapahdu. 
Myös kehottaessasi jotakuta toistamaan Jumalaisia Nimiä, he vain toistavat mekaanisesti: "Koska Swamiji kehotti toistamaan, minä toistan, toistan, toistan." Ei, se ei ole näin, koska toistaessasi Hänen Nimeään, sinun  mielessäsi täytyy olla myös Hänen visionsa. Sinulla on oltava Hänen kuvansa mielessä. Tietysti vain Hänen Nimensä toistaminen on todella hyvä. Se on parempi kuin ei mitään, mutta jos todella haluat saavuttaa Hänet, toista Hänen Nimeään ja visualisoi Hänet. Visualisoi Hänet, niin kuin Hän Itse Gitassa sanoi, visualisoi Hänet kolmannessa silmässäsi, visualisoi Hänet sydämessäsi, visualisoi Hänet jokaisella hengenvedolla, jonka otat sisään ja ulos."


Sri Swami Vishwananda

Dozo Yoroshiku Onegaishimasu - Sri Swami Vishwananda on Japanissa!




14. päivä keskiviikkona Sri Swami Vishwananda saapui Japaniin, maahan, jossa Hän on halunnut vierailla jo pitkän aikaa!

Hän tuli yhdessä Miran, Tandav Krishnan ja Nikhilin kanssa Tokyo Haenda lentokentälle, jossa Häntä vastaanottamassa oli Swamini Dayamati sekä muutamia devoteita, jotka olivat iloisa tavatessaan Hänet. 


Swami oli hyvin innoissaan ollessaan vihdoin Japanissa, ja tarjotun taksin sijaan halusi mennä junalla hotellille.


Matkalla Hän näki monen japanilaisen käyttävän maskia suunsa edessä ja halusi tietää, miksi he tekevät niin. He eivät käytä sitä vain suojatakseen itseään flunssalta tai viruksilta, mutta myös suojaamaan muita omilta sairauksiltaan. Junamatkan edetessä Swami ihmetteli, mikseivät japanilaiset hymyilleet ja sanoi, että edes katsoessaan suoraan heitä kohti, he eivät hymyilleet takaisin... Viimeaikaisessa tweetissä Hän kertoi, kuinka hymyileminen on hyväksi meille!

Swamin tweetti:
Hymy ei maksa mitään antajalleen, mutta merkitsee paljon sille, joka vastaanottaa, hymyile, koska se on ilmaista ja pitää sinut terveenä

Hän saapui hotellille ja söi aamiaista devoteiden kanssa. Laskimme yhdeksän devoteeta kahdeksasta maasta! Kiinasta, Nepalista, Sveitsista, Brasiliasta, Serbiasta, Saksasta, Yhdysvalloista ja tietysti Japanista!

Darshan- ja konserttihallia tarkastamassa

Liput tapahtumaan

Swamin tweettejä:

Katsoessa ihmisiä täällä voin sanoa, että henkisyys annetaan vain kun sinulla on todella todella hyvä karma ja vielä siunatumpi on hän jolla on guru

Ihmeellistä kuinka Japanin Shinto-kulttuuri on niin samankaltainen Hinduismin kanssa niin kuin meillä on devat jokaiseen tarkoitukseen heillä on Kami henki nimi vain eroaa

Jos luet kamista ymmärrät samankaltaisuuden kulttuurissa jonka jaamme tietoisuudesta itsestämme ja toisesta maailmasta

Niin kuin me teemme pranapratisthan he myös avatessaan temppelin herättävät hengen pyhäkköön, he kutsuvat Narayanaa Amenominakanushiksi

Sana Amenominakanushi on kuin amen Om Krishnassa Hari Bol

Swamiji ja Swamini Dayamati haastateltavana japanilaiseen lehteen


maanantai 12. tammikuuta 2015

Sri Swami Vishwananda paljastaa 'Om Namo Narayanaya' -mantran yhden salaisuuden



Vähän aikaa sitten Sri Swami Vishwananda jälleen muistutti meitä ja maailmaa Jumalan Nimen toistamisen tärkeydestä, ja erityisesti Mahamantra Om Namo Narayanayan toistamisesta.

Sri Swami Vishwanandan tweetti:

#OM on #herääminen, #Namo on #Oivallus, #Narayanaya on täydellinen #Jumalan #ylimmäisen #todellisuuden #saavuttaminen toista ja #meditoi hänen pyhää nimeään

Lauantai-iltana Darshanin lopussa juuri ennen Aratia Sri Swami Vishwananda piti lyhyen, paljastavan puheen, yllättäen jokaisen, sillä hän lopetti puheet Shree Peetha Nilayassa pidettävissä Darshaneissa vuoden 2011 lopussa.

Hän kysyi:
"Kuinka moni teistä tekee Japaa joka päivä? [monikaan ei nosta kättään] Te syötte joka päivä? [naurua]
Niille, jotka tekevät Japaa joka päivä Om Namo Narayanaya -mantralla, Mahavatar Babaji haluaisi minun  opettavan yhden tämän mantran salaisuuden. Sen, miten voit saada täyden hyödyn siitä. Ja myös niin kuin sanoin aikaisemmin, ajat muuttuvat, asiat muuttuvat vaikeammiksi maailmassa. Olette huomanneet sen jo, ettekö vain? Ainoa asia, joka tuo rauhaa tähän maailmaan on Om Namo Narayanaya -mantra. Jos teet Japaa joka päivä Om Namo Narayanaya -mantralla, opetan sinulle Om Namo Narayanayaan liittyvän mudran, joka kanavoi mielen, kohottaen sydänenergiaasi ja vapauttaen sen maailmaan. Se siis voimistaa Om Namo Narayanaya -mantraa itsessäsi ja auttaa myös ulkopuolista tuoden rauhaa tähän maailmaan."

Sitten hän opetti erityisen mudran niille, jotka olivat pidemmän aikaa toistaneet 16 malaa tai enemmän päivittäin Om Namo Narayanayaa. Vain kourallinen paikalla olijoista osoittautui täyttävän nämä ehdot. He olivat valittuja vastaanottamaan tämän erityisen siunauksen maailman hyväksi.

Huomio: Ne, jotka ovat innostuneita toistamaan enemmän ja astumaan näin läheisempään suhteeseen Jumalan kanssa oman henkisen kehityksensä ja ihmiskunnan hyödyksi saattavat olla kiinnostuneita "Mantra projektista", erityisestä 40:en päivän henkisestä harjoituksesta, jossa toistetaan Om Namo Narayanayaa. Se on sekä yksinkertainen että voimallinen, ja monet ympäri maailmaa ovat suorittaneet sen vuoden 2012 ensiesittelynsä jälkeen. Onnistuneesti loppuun saatetun harjotuksen/projektin seurauksena saa erityisen Sri Swami Vishwanandan siunaaman rannekkeen, joka auttaa henkilöä hänen henkisellä tiellään. Saadaksesi lisää tietoa, kirjoita lyhyt sähköposti osoitteeseen: mantraproject@bhaktimarga.org. 


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Uuden aikakauden synty

Uuden Bhakti Marga -logon julkistaminen



Ilmoitus Bhakti Margan uudesta logosta


Johdanto 

Bhakti Margan lähestyessä kymmenettä vuosipäiväänsä, uusi muutoksen aikakausi on koittanut. Bhakti Marga on aina edustanut yhdistävää Jumalan Rakkautta, ylittäen kaikki uskonnot ja kooten yhteen ihmisiä kaikista maailman kolkista. Nyt enemmän kuin milloinkaan on sekä sisäisen että ulkoisen muutoksen hetki, ja meidän tehtävämme ja päämäärämme on olla muutoksen kärjessä, ohjaten uudessa rakkauden ja henkisen kasvun ajassa, jota niin kovasti tarvitaan tässä maailmassa. Kaikki tämä huomioiden, Sri Swami Vishwananda on päättänyt, että Bhakti Margan logon tulee vaihtua heijastamaan tuota uudistunutta muutoksen ja henkisen heräämisen vakaumusta. 



Logon symboliikka 

Valkoinen hevonen on muutoksen ja uusien alkujen symboli. Se kuvaa paluuta pimeydestä valoon, matkaa mielistä sydämiin. Ehkä tunnetuin valkoisen hevosen symboliikka tulee hindulaisista shastroista, jotka väittävät Kalkin, Maha Vishnun kymmenennen avataaran saapuvan ratsastaen valkoisella hevosella, tuoden mukanaan uuden sarastuksen ja kali yugan aikakauden päättymisen. Juuri tuota muutosta ja edistystä Sri Swami Vishwananda toivoo tälle maailmalle, ja tämän logon myötä Bhakti Marga asettuu kohti tuota toivetta. Vanha logo edusti yhdistymistämme. Uskomme, että uuden logon myötä kuljemme eteenpäin kohti Jumalan Rakkautta yhtenä suurena perheenä.

Logon elementit

Jo aiemmin kuvatun valkoisen hevosen lisäksi uusi Bhakti Marga -logo sisältää myös joitakin muita huomionarvoisia elementtejä. Olemme lisänneet nyt myös Bhakti Margan ja Sri Sampradayan mahamantran, Om Namo Narayanayan, logon sisäsektoriin. Jumalan nimi on mahtavin ja voimakkain meille annettu lahja henkiseksi pelastukseksemme tässä ajassa. Jos todella olemme näyttämässä tietä uudessa ajassa, silloin haluamme näyttää miten tämä päämäärä saavutetaan: jatkuvalla rakastavalla Jumalan nimien lausunnalla. 

Voidaan havaita, että logon ulommissa terälehdissä on erilaisia logoja ja symboleita, joista kukin edustaa Bhakti Margan eri osa-aluetta. Siellä ovat esimerkiksi Atma Kriya Yogan, OM Healingin, Simply meditaation ja mantraprojektin logot, sillä ne ovat Swamijin Bhakti Margan ensimmäisen vuosikymmenen aikana antamat perustekniikat ja harjoitukset. Voit havaita myös meditaation ja rukouksen symbolit, jotka symboloivat elämäntapaamme, henkistä polkua, jota olemme valinneet kulkea Satgurumme johdatuksessa. Maailman uskontojen symbolit, jotka aiemmassa logossa sijaitsivat keskellä, ovat nyt ulkoterälehdillä. Bhakti Marga edustaa aina uskontojen ykseyttä ja uusi logo ylläpitää samaa asennetta. Jäljellä olevat viisi terälehteä logon yläosassa sisältävät Bhakti Margan tilakin, Lord Narayanan Shankhan ja Chakran sekä hänen ikuiset bhaktansa ja seuraajansa, Garudan ja Hanumanin. Nämä edustavat meidän Guru Paramparan (sukuhaaran) symboleja, tähän mennessä tärkeimpiä Bhakti Margan elementtejä. Ainoastaan seuraamalla Gurua voimme milloinkaan saavuttaa päämäärämme. Näiden symbolien tehtävänä on muistuttaa tulevia sukupolvia tästä. 


Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä: Valkoinen hevonen nousee lootuksesta. Lootuskukka on hyvästä syystä henkisyydessä laajalti käytetty symboli. Lootus kasvaa mutaisesta maasta, silti muodostaen kauniita ja puhtaita kukkia. Kohtaamme vastaavanlaista kamppailua. Elämme pimeyden ja harhan maailmassa ja ainoa toiveemme on kohota Jumalan Rakkauden valoon. Bhakti Marga hohtaa lootuksen kaltaisesti maailman pimeydessä. Sri Swami Vishwananda tulee aina pitämään meitä kädestä tällä matkalla mutta meidän tulee ottaa ensimmäinen askel. Liittäkäämme kätemme yhteen uudistuneeksi perheeksi ja näyttäkäämme yhdessä tietä tässä uudessa Rakkauden aikakaudessa, rakkaan Satgurumme Sri Swami Vishwanandan ikuisessa ohjauksessa.