tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kesäkuun musiikki-workshop Aradhakanandan kanssa





Bhakti Margan kansainvälinen musiikkikoordinaattori, Aradhakananda, vieraili Suomessa 9.-11.6 pitämässä musiikki-workshopin Devi-Kamakshi -temppelissä kaikille halukkaille osallistujille. Yhden kokonaisen ja kahden puolikkaan päivän mittainen workshop piti sisällään niin kirtania, mridangaan ja rytmeihin perehtymistä kuin yksilötunteja.


Torstai-ilta alkoi kirtan workshopilla. Työpajaan osallistui noin kolmetoista osallistujaa, jotka olivat saapuneet paikalle monista syistä: rakkaudesta musiikkiin, halusta oppia, mielenkiinnosta ja silkasta ilosta toistaa Jumalan Nimeä yhedessä toisten kanssa. Aradhakananda johdatti osallistujat kirtanin ja antaumuksellisen laulamisen pariin kertoen inspiroivia tarinoita kirtania harjoittaneista pyhimyksistä sekä omista kokemuksistaan Satgurunsa, Paramahamsa Vishwanandan kanssa. Aradhakananda muistutti osallistujia oikesta asenteesta kirtanin laulamiselle yhdessä: seuraajien kokoontumisen tulisi olla vain tekosyy olla Jumalan kanssa.


Lisäksi Aradhakananda kertoi tarinan Gurujin hänelle sydämestään manifestoimasta murtista, jota kaikki pääsivät ihailemaan temppelissä. Lisäksi osallistujat ja kaikki suomalaiset seuraajat saivat Gurujilta rakkaat terveiset: "Kerro heille, että rakastan heitä kaikkia." Merkityksellisten tarinoiden ja tärkeiden viestien ohella pääsimme paneutumaan itse asiaan - kirtaniin. Saimme ohjausta tärkeisiin seikkoihin kirtanin laulamisessa ja soittamisessa ja aloitimme varovaisesti yhdessä musisoinnin. Iltarukousten jälkeen syvennyimme vielä enemmän musiikkiin, ja jokainen pääsi tuntemaan Jumalaisen nimen vaikutuksen ja yhdessä laulamisen voiman.






Seuraava aamu alkoi rytmien parissa. Halukkaat pääsivät nauttimaan ennen workshopin alkamista Aradhakanandan murtilleen tekemästä abishekamista ja vastaanottamaan tämän viehättävän jumalhahmon prasadia rukouksen päätteeksi. Tämä siunaus oli varmasti tarpeen, sillä mridangan alkeiden opettelu vaati osallistujilta terävää keskittymistä ja valppautta. Joukossa oli sekä alkeet jo taitavia kuin myös tämän soittimen ensikertaan syliinsä ottavia. Aradhakananda kertoi kirtan soittimien merkityksestä ja symboliikasta. Tässä soitinten kokonaisuudessa mridanga on kuin gopien sydän, joka pamppailee rummutuksen tahtiin. Ilman mridangaa bhajaneilta ja kirtanilta puuttuu sydän. Tämä motivoi osallistujia workshopissa, jonka päätteeksi jokaisella oli eväät mridangan soittamisen oppimiseen.





Iltapäivällä useilla oli mahdollisuus yksityisopetuskseen. Moni ottikin tilaisuuden vastaan ilomielin, ja henkilökohtaista ohjastusta saatiin muun muassa bhajanien laulamiseen, mridangaan, harmooniin ja kitaraan. Lyhyissä yksityisopetustuokioissa oli varmasti tärkeintä ne neuvot, joilla jokainen voisi päästä etenemään itsenäisesti itselle mielekkään instrumentin tai laulamisen parissa. Ilta jatkui toisella kirtan-workshopilla, jossa harjoittelimme yksinkertaisen kirtan-tuokion etenemistä. Pääsimme lisäksi soveltamaan päivän mittaa oppimiamme taitoja ja nauttimaan kirtanista yhdessä.





Musiikki-workshopin viimeinen osuus alkoi lauantaiaamun kirtanbileillä. Tällä kertaa workshopissa oli kysymys vielä aikaisempaa enemmän itse laulamisesta, soittamisesta ja kirtanin kokemisesta. Temppelille saapui monia, jotka eivät olleet osallistuneet aikaisempiin osioihin, sekä muutamia täysin uusia henkilöitä. Kokemus oli selvästi kaikkille vaikuttava. Kirtan sai osallistujat taputtamaan käsiään, nousemaan ylös ja tanssimaan ja laulamaan Jumalalle koko olemuksensa syvyyksistä. Monille tämä oli myös oiva tilaisuus päästä harjoittelemaan ja kokeilemaan workshopin aikaisempien oppien antia - mridangaa, majeeroita ja yhdessä soittamista. Aradhakananda johdatti ryhmän taitavasti hienoon kirtan kokemukseen, joka sai muutamat innostumaan Just Love -festivaaleille lähtemisestä. Hienon kokemuksen lisäksi vierailu motivoi ja antoi apua musiikkimme kehittämiselle Suomessa. 








keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Mestaria seuraamassa: Vrindavan & Jaipur päivät 4-5



Pyhiinvaelluksemme neljäs päivä osoittautui pisimmäksi ja jännittävimmäksi päiväksi tähän asti. Tehtyämme abishekamin Gurujin henkilökohtaiselle jumaluudelle, Giridharille, palasimme Vrindavaniin. Vaikka Jaipurista Vrindavaniin on vain "viiden tunnin matka", se kesti meiltä 13 tuntia. Matkan varrella pysähdyimme monta kertaa vieraillaksemme erilaisissa temppeleissä ja pyhimysten luona ja jokainen pysähdys oli itsessään ihmeellinen kokemus.

Yksi pysähdys oli eräällä todella kauniilla ashramilla heti Jaipurin ulkopuolella. Ashramin arvostettu pyhimys sai Hanumanin ja Raman darshanin säännöllisesti. Vaikka pyhimys oli kuollut, opetuslapset pitävät ashramia elossa joka päivä pujan ja kirtanin avulla.



Päivän kohokohta oli vierailu Mada Mohan -temppeliin Karolissa. Karoli on noin 182 kilometriä Jaipurista kaakkoon ja noin 100 kilometriä Vrindavanista lounaaseen. Se on pieni kaupunki ja ihmeellisen Mada Mohan -temppelin kotipaikka. Mada Mohan tarkoittaa "hän, joka pystyy jopa hurmaamaan amorin". Temppelissä on kolme alttaria. Mada Mohan on keskimmäisellä alttarilla, Sri Radha hänen vasemmalla ja Lalita Devi oikealla puolellaan.

Mada Mohan -jumaluuden, joka tunnetaan myös Madana Gopalana, löysi ensimmäisenä Advaita Acharya, eräs Chaitanya Mahaprabhun opetuslapsista. Srila Sanatana Goswami asensi sen paikkaan, josta näkee Yamuna-joelle, ja se oli ensimmäinen Vrindavaniin rakennettu temppeli niiden pitkien vuosien jälkeen, jolloin se oli hylättynä. Alkuperäinen Mada Mohan -jumaluus vietiin Karolista Rajasthaniin turvaan, kun Aurangzeb hyökkäsi Vrindavaniin.

Vierailtuamme monissa temppeleissä ja pyhimysten luona saavuimme Vrindavaniin kolmelta aamulla. Kaikki olivat uupuneita pitkän matkan jälkeen.



Pyhiinvaelluksen viides päivä alkoi myöhemmin, sillä ihmiset saivat paljon kaivattua lepoa edellisen päivän pitkän matkan jälkeen. Suuri osa aamusta meni huoneisiin majoittumiseen ja abishekamin tekemiseen Giridharille (Gurujin henkilökohtaiselle jumaluudelle).


Myöhemmin päivällä matkustimme Gurujin kanssa moniin temppeleihin ympäri Vrindavania. Kohokohdat olivat Banke Bihari- ja Radharaman -temppelit. Edellisissä blogiteksteissä näistä temppeleistä on kerrottu aika paljon, mutta lyhyesti kuvattuna nämä temppelit vangitsevat todella kokemuksen Vrindavanista ja ne ovat pakollinen vierailukohde. Sen lisäksi on mielenkiintoista, että Banke Bihari -temppeli on Gurujin lempitemppeli.


Kaiken kaikkiaan viides päivä oli rento, sillä olimme saaneet kerätä voimiamme edellisen päivän pitkän matkan jälkeen. Vaikka viidentenä päivänä ryhmällä olikin vähän aikaa, paikalliset ihmiset valmistelivat täyttä päätä Akshaya Trityaa varten, joka on Vrindavanissa aivan erityinen juhlapäivä.

torstai 12. toukokuuta 2016

Mestaria seuraamassa: Vrindavan & Jaipur päivät 2-3


Toinen ja kolmas päivä Jaipurissa alkoivat abishekamilla Gurujin henkilökohtaiselle jumaluudelle, Giridharille, sekä kahdelle Radha Krishna -murtille. Näitä jumaluuksia kutsutaan nimellä "Radha Madhav" ja itse Chaitanya Mahaprabhu antoi ne Khanja Bhagavan Dasille,  eräälle toverilleen.



Toisen ja kolmannen päivän aikana ryhmällä oli aikaa käydä ostoksilla Intiassa ja löytää tarjouksia sekä mielenkiintoisia henkisiä esineitä, joita oli myynnissä paikallisissa kaupoissa. Koska sää useimmiten on kuuma, temppelit yleensä eivät aukea ennen myöhäistä iltaa, mikä antoi ryhmälle enemmän vapaa-aikaa.

Toisena iltana vierailimme Gopinath-temppelissä. Gopinath-temppeli muistuttaa Intian värikkäästä kulttuurista sekä siihen kuuluvasta rikkaasta musiikista. Oleminen täällä Gurujin, elävän henkisen mestarin seurassa, saa siunauksen tuntumaan suunnattomalta ja tunnelma on liian erityinen selitettäväksi.


Seuraavana iltana vierailimme Radha Vinod Lal- temppelissä, jonka Lokanath Goswami asetti virkaan. Lokanath Goswami oli ensimmäinen Chaitanya Mahaprabhun seuraaja, jonka hän lähetti Vrindavaniin. Yksi Lokanathin opetuslapsista, Narottama Dasa Thakur, joka tuli tunnetuksi suurena runoilijana ja säveltäjänä, on kirjoittanut useita koskettavia Vaishnava-lauluja.

Toinen temppeli, jossa vierailimme, on Jiva Goswamin vuonna 1542 perustama Radha Damodar- temppeli. Itse jumaluudet ovat oikeastaan peräisin Rupa Goswamilta, joka myöhemmin antoi ne rakkalle veljenpojalleen ja seuraajalleen, Jiva Goswamille, palveltavaksi ja palvottavaksi. Muslimikuningas Aurengzebin hirmuvallan vuoksi Radha Damodar- temppelin jumaluudet kuljetettiin Jaipuriin. Vielä nykyäänkin keskustellaan siitä, ovatko alkuperäiset jumaluudet edelleen Jaipurissa vai vietiinkö ne takaisin Vrindavaniin.




Kolmas ilta päättyi Gurujin antamaan Satsangiin, kun hän kertoi meille Krishnan suuruudesta sekä Jumalan todellisesta Rakastamisesta. Viimeiset kaksi päivää olivat täynnä armoa ja huomenna heräämme aikaisin palataksemme Vrindavaniin ja (tietenkin) matkalla vierailemme muutamissa temppeleissä. Jai Gurudev!


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Mestaria seuraamassa: Vrindavan & Jaipur 2016


Olemme innoissamme selostaessamme seuraavan Mestaria seuraamassa -sarjan Jaipurista ja Vrindavanista. Toivomme teidän liittyvän seuraamme tälle matkalle seuraavan viikon ajaksi, kun kirjoitamme kaupungeista, temppeleistä ja ennekaikkea kokemuksista Intiassa matkustamisesta Sri Swami Vishwanandan seurassa.

Pyhiinvaellus Jaipuriin ja Vrindavaniin alkoi 30. päivä huhtikuuta ensimmäisellä Atma Kriya Yoga-retriitillä koskaan Intiassa. Muutamat viime päivät olivat jännittäviä ja voimakkaita. Retriitti loppui maaliskuun 3. päivänä Vrindavanissa ja osallistujat valmistautuivat lähtemään matkan seuraavalle osuudelle kohti Jaipuria.



Alla näette yhteenvedon siitä, mitä osallistujat tekivät muutamien viime päivien aikana:

-30. huhtikuuta: Atma Kriya Yoga -satsang ja iltavierailu Banke Bihari -temppeliin sekä Radha Raman -temppeliin

-1. maaliskuuta: Atma Kriya Yoga -istuntoja / OM Chanting / AKY ryhmäharjoitus/ kirtan /meditoimista Yamuna- joen rannalla

-2. maaliskuuta: Japa-kävely / AKY ryhmäharjoitus Nidhivanissa/ AKY istuntoja/ kirtan

-3. maaliskuuta: AKY ryhmäharjoitus Orinda Kundissa/ Atma Kriya Yoga -istuntoja / kirtan


Sri Swami Vishwanandan antamat Atma Kriya Yoga -tekniikat ovat yksi voimakkaimmista ihmiskunnalle annetuista joogaharjoitteista. Osallistujilla on todella ainutkertainen mahdollisuus herättää Rakkaus Atma Kriya Yogan harjoittamisen kautta Krishnan pyhittämissä paikoissa.


Atma Kriya Yoga ja Vrindavan. Rakkaus ja Rakkaus. Ja mitä Guruji on? Rakkaus. Minkä tien Guruji näyttää meille? Vain Rakkauden.

Meillä on ollut ihmeellinen retriitti näiden kolmen päivän aikana. Kuten Guruji sanoo, Atma Kriya Yoga merkitsee Jumalan tiedostamista jokaisessa teossa elämässäsi. Ja Vrindavan on ainutlaatuinen paikka auttaa sen yhteyden luomista, auttaa sadhakoita alkaa tuntemaan AKY jokapäiväisessä elämässään, ei vain tekniikoina vaan elämäntapana.

Guruji aina muistuttaa meitä sanghan tärkeydestä, sen tärkeydestä että olemme yhdessä rukoillaksemme, laulaaksemme, tehdäksemme Atma Kriya Yogaa.. Sen tärkeydestä, että olemme valon kynttilöitä toisillemme, jaamme mitä hän antaa meille. Nämä retriitit ovat osa sitä ja erityinen hetki, joka auttaa osallistujia olemaan tietoisempia tästä arvokkaasta lahjasta, jonka saamme Atma Kriya Yogassa. Ja jos Atma Kriya Yoga on bhaktin yhdeksän muotoa, ei ole parempaa paikkaa valaa sitä onnekkaisiin sahdkaoihin kuin rakkauden ja omistautumisen sydämessä.

Kuten kaikki Gurujissa, Atma Kriya Yogassa ei ole kyse teoriasta vaan kokemuksesta. Se on henkilökohtainen kokemuksesi Jumalan kanssa. Rishi Tulsidasananda kanssamme ja koko Vrindavan käytettävissämme, todellinen AKY on alkanut loistaa osallistujien sydämissä. 
-Swamini Prabhaavati, Espanja





Ei ole sanoja kuvailemaan sitä, mitä voi kokea saapuessaan Brindavaniin. Yksi asia on varmaa: se saa aikaan suuren muutoksen sydämessäsi!

Nämä kolme päivää Atma Kriya Yoga -retriittiä ovat valaisseet meitä niin, että se tullaan muistamaan ja tuntemaan sydämissämme ikuisuuksia.

Vain mainitakseni joitakin kohokohtia, olimme onnekkaita voidessamme kävellä missä Krishna käveli, meditoida ja tehdä kriyaa siellä, missä Radha tanssi, osoittaa kunnioituksemme Banke Biharille ja Madan Mohanille, tuntea paljaat jalkamme pyhällä maaperällä. Näiden tarinoiden lukeminen kirjoista on yksi asia, mutta niiden kokeminen siellä, missä ne tapahtuivat, on vähintäänkin taikaa.

Rishi Tulsidasananda luennoi Atma Kriya Yogasta tavalla, jolla vain harvat osaavat. Hänen rakkaudessaan ja bhaktissaan Gurudevaa ja Tulsi Deviä kohtaan on sellaisia ulottuvuuksia, että se levisi meille kaikille ja sen pystyi tuntemaan vain itse Äidin edessä Orinda Kundissa, jossa hän asuu. On suuri kokemus sukeltaa Orinda Devin Kundin pyhään veteen. Sitar jakoi hänen ilonsa tehdä rakkainta sadhanaamme ja se sai meidät haluamaan tehdä sitä enemmän joka päivä. -Gaura Das, Portugali



Näiden muutaman päivän Atma Kriya Yogaan syventymisen jälkeen lähdimme uudelle matkalle Jaipurin pyhään kaupunkiin aloittaaksemme toisen vaiheen pyhiinvaelluksessamme Sri Swami Vishwanandan kanssa. Pysykää kuulolla!


lauantai 2. huhtikuuta 2016

Sri Swami Vishwananda puhuu odotuksista

Sri Swami Vishwanandan puhe, Steffenshof 23.4.2005

"Jai Gurudev!

Haluaisin kertoa teille erään suloisen tarinan, jolla on suuri merkitys. Oli kerran mestari ja hänen opetuslapsensa. He kävelivät pellolla ja kävelleessään mestari pysähtyi katsomaan ruusupensasta ja sanoi opetuslapsilleen: 'Katsokaa, kuinka kaunis luonto on!' Mestari oli hurmion vallassa. Opetuslapset katsoivat ruusuja, katsoivat ympärilleen ja katsoivat pensasta, mutta eivät ymmärtäneet, mitä mestari sanoi. He katselivat ja katselivat ja mestari sanoi: 'Ette näe sitä, ettehän?'

He olivat hämmentyneitä. He alkoivat katsella ruusuja, katsoa toisiaan ja sitten katsoivat mestaria. Mestari katsoi heitä, heidän tyytymättömiä kasvojaan, jotka katsoivat häntä takaisin täynnä hämmennystä.

Sitten hän sanoi opetuslapsilleen: "Katsokaa kukkia. Katsokaa, kuinka kauniita ne ovat. Katsokaa niitä. Ne elävät ja toimivat nyt, ilman toivoa tulevaisuudesta tai katumusta menneisyydestä. Ne elävät ja toimivat nykyhetkessä ja lopulta ne antavat tuoksuaan ilman minkäänlaista motiivia, ilman odotuksia - vapaasti. Ne elävät elämäänsä täysillä. Ymmärrättekö, mitä sen takana on? Luonto tekee työtään ja ihmiset voivat oppia niin paljon luonnosta - jopa ruususta. Ruusu ei odota mitään, mutta mitä ihmiset tekevät? Sen sijaan, että he käyttäisivät elämänsä oikeiden tekojen tekemiseen he hukkaavat aikaa, odottavat ja tuovat kurjuutta itselleen. Ja mitä he sitten sanovat? 'Voi, Jumala! Miksi lähetät minulle kurjuutta? Olen aina kohdellut sinua hyvin. Muistan sinut aina.' Mutta toisaalta heillä on aina odotuksia.



Tässä pelissä, jota he pelaavat, he unohtavat todellisen luontonsa. He unohtavat, miksi he ovat täällä. Ja he pitävät siitä, tiedäthän. He tykkäävät sanoa: 'Voi minua raukkaa!' He eivät sano: 'Minä olen Jumalainen, olen kaiken luoja.' He pitävät tulevaisuuden odottamisesta; mitä tapahtuu tulevaisuudessa tai on tapahtunut menneisyydessä, he ottavat sen esille kaiken aikaa. Luuletteko tämän tuovan onnellisuutta ihmiskunnalle? Ei! Se tuo vain kurjuutta.

Jopa istuessaan meditaatiossa ihmiset odottavat näkevänsä valoa, näkevänsä Jumalan edessään. Mutta kerron teille, jopa tämä on odotus ja tämä odotus mielessänne ette koskaan näe valoa. Ette koskaan näe Jumalaista. Vain kun annatte itsenne sanoa: 'Jumala, olen kokeillut kaikkea. Nyt luovutan itseni kaikkine odotuksineni täysin sinulle.' Sitten näette sen valon. Valo paljastaa itsensä teille, koska se valo olette te.

Kuitenkin mieli peittää sen aina katoavaisilla asioilla luullen sen olevan todellisuus. Joten luovuta itsesi kokonaan - keho, mieli ja sielu. Päästä siitä irti! Päästä irti tästä pienestä egoismista, joka sanoo 'minä olen tämä, minä olen tuo'. Mikä on tämä 'minä'? Tunnetteko tämän 'minän'? Oletteko oivaltaneet tämän 'minän'? Ette! Niin kauan kun ette ole oivaltaneet tätä 'minää', ette voi liikkua eteenpäin. Miksi välitätte niin paljon jostakin, josta ette tiedä? Mikä on niin hienoa tässä egoistisessa 'minässä'? Se, että ajattelette sen olevan kaikki? Se ei ole. Luopukaa tästä 'minästa' ja antakaa Jumalaisen toimia. Kun tämä egoistinen minä katoaa, mitä jää jäljelle? 'Minä' pysyy edelleen, mutta tämä 'minä' on universaali, ilman identiteettiä. Se 'minä', joka on yhtäläinen teissä kaikissa.



Tämä tietoisuus on teissä kaikissa. Se odottaa aktivoitumistaan. On todella hyvä, että tulette darshaniin, että istutte meditaatiossa. Mutta sinun ei pitäisi tehdä sitä vain nyt, sinun tulee tehdä niin aina! Vastaanottamalla tämän siunauksen -prana hootin, joksi sitä kutsutaan - vastaanotatte ja aktivoitte valon teissä. Sen voin tehdä puolestanne; loppu on sinusta kiinni. Voin ottaa ruoan, soseuttaa sen ja laittaa sen suuhusi, mutta en voi niellä sitä puolestasi. Tekisin sen mielelläni puolestasi, tiedäthän? Mutta tämä osa riippuu teistä jokaisesta.

 Kysymyksenne on: 'Yritämme ja yritämme, mutta mitään ei tapahdu?' Mutta muistakaa, mitä sanoin aikaisemmin. Sanoin, että jos yritätte ja teillä on odotuksia, mitään ei voi koskaan tapahtua. Teidän tulee tyhjentää mielenne kokonaan. Ajatus menee ohi, anna sen mennä - älä ruoki sitä. Et ole mieli, et ole ajatus; olet enemmän kuin se. Olet Jumalan lapsi. Olet osa Jumalaista luomista. Joten tee siitä saavutuksesi. Tee siitä elämäsi päämäärä. Missä ikinä oletkaan, muistuta itseäsi tästä päämäärästä. Kun ajattelet tekeväsi jotain väärää tai toimit väärin, sulje silmäsi, pudottaudu sisällesi, syvälle sydämeesi ja kysy Itseltä ja kuuntele. Vain kun mielesi on hiljaa kuulet sydämesi puhuvan sinulle.

Jatka siis harjoittelua. Sanon tämän aina ja tulen vastaisuudessakin sanomaan - ehkä joka kerta tullessanne Darshaniin kuulette saman asian. Niin kauan, kun ette kuuntele sydäntänne kunnolla, jatkan sen sanomista; kyllästytän teidät sillä, koska haluaisin teidän kaikkien saavuttavan Jumaluuden. Haluan teidän kaikkien oivaltavan tämän Jumalan rakkauden sisällänne, eikä vain sitä; haluan, että tulette tämän rakkauden instrumenteiksi ja levitätte sitä ympäriinsä. Tuokaa rakkaus kaikille! Sinun ei tarvitse mennä halailemaan ihmisiä jakaaksesi Jumalan rakkautta. Pelkkä heijastus kasvoillasi välittää eteenpäin tätä valoa, minne ikinä menetkin; tämä valo on jatkuvasti kanssasi. Jai Gurudev!"


lauantai 19. maaliskuuta 2016

Swamini VishwaNireeshwariLakshmiPriya Matan vihkiminen

Haluamme esitellä Bhakti Marga –perheemme uusimman Swaminin: Swamini VishwaNireeshwariLakshmiPriya Matan.



Swamini NireeshwariLakshmiPriya Mata tulee olemaan vastuussa Kanadasta.

Istahdimme Swamini NireeshwariLakshmiPriya Matan kanssa alas ja pyysimme häntä jakamaan tarinansa kanssamme.
 
Kuinka hän kohtasi Gurujin?

Swamini NireeshwariLakshmiPriya Mata tapasi Gurujin vuonna 2015 Shree Peetha Nilayassa – vain vuosi sitten.

Kun Phoenix (Swaminin entinen nimi) saapui Shree Peetha Nilayaan ensimmäistä kertaa, hän sanoi, ettei tiennyt, kuka Guruji oli eikä tiennyt tarvitsevansa gurua. Hän saapui ashramiin takanaan kolmen vuosikymmenen vaellus henkisellä polulla, joka oli vienyt hänet läpi katolilaisuuden, sikhiläisyyden, islamin ja zen-buddhalaisuuden. ”Oli monia polkuja, mutta minulle ne kaikki olivat kuin useita sormia yhdessä kädessä.” Hän oli rukoillut Jumalaa koko sydämestään lapsuudestaan saakka, että Hänen tulisi antaa hänen olla henkisellä polullaan.

Eräänä päivänä vuonna 2015 hän meni rukoilemaan pyytääkseen Jumalalta, että saisi olla henkisellä polullaan. Hän tunsi tarvetta muutokselle. Hänen elämässään ei ollut tarpeeksi henkisyyttä sellaisenaan kuin se oli siihen saakka mennyt. Hän oli työskennellyt Torontossa tehden henkisiä harjoitteita kuten ennenkin, mutta kaikki tuntui polkevan paikallaan. Jonkin täytyi muuttua, mutta minkä, siitä hän ei ollut varma.
Muutaman päivän päästä hänen ystävänsä puhui hänen kanssaan ja otti puheeksi, että oli kuullut Saksassa olevasta ashramista, jossa oli mestari nimeltä Sri Swami Vishwananda. Tämä oli oikea tilaisuus oikealla hetkellä.

Hän teki matkan yli Atlantin ja melkein välittömästi saavuttuaan hän syöksyi oppimaan kaikkea, mitä Sri Swami Vishwanandalla ja Bhakti Margalla oli annettavanaan. Hän kuuli ashramin asukkailta OM Chanting- ja Atma Kriya Yoga –harjoituksista ja alkoi harjoittaa niitä niin pian kuin pystyi.
 
Kaksi päivää SPN:n saapumisen jälkeen Guruji palasi matkoiltaan. Sinä iltana hän alkoi laulaa bhajaneita temppelissä ja vaikka Pheonix ei ymmärtänyt, mitä bhajanit olivat tai mitä sanat tarkoittivat, se tuntui oikealta – tämä oli henkisyyttä, jota hän oli kaivannut.

Swamini sanoi muistellen tuota hetkeä: “Hän näki, kuinka nälkäinen olin.
Minulla oli kiljuva henkisyyden nälkä. Ahmin tuota ruokaa! Olin odottanut 37 vuotta. Kun sain tilaisuuden, ryhdyin toimeen saman tien.”


Swaminin vihkiminen

Kaksi Pheonixin swaminiksi vihkimistä edeltävää viikkoa olivat yhtä hullunmyllyä. Hän aloitti matkan kahden viikon mittaisella Atma Kriya Yoga –opettajakoulutuksella, jonka tiedetään olevan intensiivinen oppimisprosessi sekä siitä, mitä opettaa että kuinka opettaa maailman ylintä sadhanaa. Pheonix nautti koulutuksesta kovasti, mutta viidessä päivässä hän tunsi olevansa ylikuormittunut.
Oli liikaa tehtävää!

Hän meni hänen (Gurujin) kuvansa luokse ja rukoili, että tulisi opettajaksi, joksi hän halusi hänen tulevan. Että hän antautuisi, mitä ikinä hänelle tapahtuisikaan. Että hän kulkisi hänen polkuaan. “Tarjosin hänelle kaiken ja sanoin: ‘Haluan vain miellyttää sinua!’ Tarjosin kaiken takaisin hänelle, jotta hän voisi välittää viestiään.”

Seuraavana päivänä jokainen AKY-opettaja piti harjoituspuheen.
Phoenixin esityksen jälkeen ihmiset olivat vaikuttuneita. Yksi opettajaoppilaista sanoi hänelle: ”Pheonix, olit huoneen kuningatar.”

Swamini sanoi ‘matkansa’ Gurujin kanssa muodostuvan yhdenlaisesta kuviosta: hän toimii kaipuustaan Jumalaan ja henkisyyteen osoittaen tekevänsä työnsä sydän täynnä intoa. Hän rukoilee ja antautuu Jumalan ja Gurun työlle ennen kuin se alkaakaan, sillä hänelle on selvää, että hän ottaa sen vastaan ilman odotuksia. Sitten työ on tehty, armon avulla, ja sillä on usein suurempi vaikutus kuin kukaan osasi arvata.

AKY-opettajakoulutuksen lopuksi on kolmipäiväinen Atma Kriya Yoga –opettajavihkimys. AKY-opettajakoulutuksen jälkeinen päivä oli Shivaratri ja harjoiteltavaa oli yhä paljon. Noina muutamana päivänä Pheonixilla oli pitkiä harjoitusrupeamia monien swamien kanssa: pujan harjoittamisessa, Bhakti Marga Akatemian opettamissa aiheissa ja muussa.

Shivaratrin koittaessa Shree Peetha Nilayan swamit olivat kertoneet Pheonixille, että hänet tultaisiin vihkimään swaminiksi, joten hän oli tuonut heidän ohjeidensa mukaan matkalaukullisen oransseja vaatteita vihkimistä varten. Tapojensa mukaisesti hänellä ei kuitenkaan ollut odotuksia, joten jopa Shivaratrin aikana, viime hetkeen asti, hän piti matkalaukkua oransseine pukuineen lukittuna huoneeseensa eikä edes halunnut katsoi niitä ennen kuin Guruji vihkisi hänet, ettei hän ottaisi odottavaista asennetta.

Ja vihkiminen toteutui.

Kaksi swaminia oli tekemässä hänelle rituaalista abishekamia Shivaratrina vallinneen rankan lumimyrskyn aikana. Ennen kuin he aloittivat, Guruji ilmestyi ohjeistaen heitä: ”Kiirehtikää, tehkää se nopeasti. En halua hänen saavan kylmää”, ennen palaamistaan Shivaratrin rukouksiin.



Kysyttäessä, kuinka hän aikoo levittää Gurujin tehtävää Kanadassa, Swamini NireeshwariLakshmiPriya Mata sanoi: ”En ole huolissani siitä, kuinka hoidan Kanadan. Hän tekee sen puolestani. Kutsun vain hänet tekemään homman. Polku ei ole minun polkuni. Jumala kutsuu meidät polulleen. Tarjotkaa kaikki. Ei ole kyse ympäriinsä juoksentelemisesta, ei ole kyse palkan eteen työskentelystä. Se on niin kuin Krishna sanoi Arjunalle Bhagavad Gitassa: ’Tarjoa kaikki Minulle.’ Tulette näkemään, mitä tapahtuu.”

Shivaratrin jälkeen Swamini NireeshwariLakshmiPriya Mata lensi takaisin Kanadaan ja sieltä Connecticutiin Yhdysvaltoihin liittyäkseen Gurujin seuraan tämän Yhdysvaltojen-matkan aluksi vihkiäkseen kaksi temppeliä.
Hän sanoi, että paluulennollaan kaikki tulivat innokkaasti puhumaan hänelle ja kysymään, kuka hän oli, miksi hän oli pukeutunut oranssiin kaapuun ja kysymään erityislaatuisesta säteilystä, jota hän huokui. ”Gurujin valo minussa vetää ihmisiä kovasti puoleensa.”

"Kun ihmiset kysyvät, mitä minulle nyt kuuluu, kerron heille, että olen täydellisen autuas. En ole onnellinen, onnellisuus tulee ulkopuolelta. Se voi mennä ylös ja alas, joten en ole onnellinen.
Olen autuas. Enkä ole puolikas, en neljäsosa. Olen täynnä tätä autuutta.
Siksi kerron heille, että olen täydellisen autuas.”


Ram Navami on täällä pian! Lisätietoja saat osoitteesta:

http://www.bhaktimarga.org/events/event/ram-navami

Tarinoita Mauritiuksen pyhiinvaellukselta



Tiivistämme Gurujin Mauritiuksen-matkan reportaasin muutamaan tarinaan matkan varrelta. Yksi niistä kertoo suuresta bhaktasta nimeltä Dhanajara. Guruji kertoi tämän tarinan monta kertaa kiertueellaan saaren ympäri. Seuraavassa blogikirjoituksessa jaamme tarinan matkalla tekemästämme vaelluksesta ja siitä, kuinka Gurujin armosta saatoimme paeta rankkaa trooppista sadetta nauttiaksemme ihanan aurinkoisesta patikkaretkestä. Jaamme käännöksen aratista, jota Guruji laulaa joka päivä tehdessään pujaa henkilökohtaisille jumalilleen. Tämän aratin on säveltänyt Mirabai ja se antaa kauniin välähdyksen siitä rakkaussuhteesta, jota samaan aikaan tavoittelemme ja josta nautimme bhaktin polullamme. Jaamme myös tarinan siitä, kuinka “sattumalta” tapasimme temppelissä erään hindubhaktan. Kohtaaminen oli hyvin koskettava – yksinkertainen kokemus, mutta täynnä rakkautta – juuri sellaista, josta Mirabai lauloi Mane Chakhar Rakho Ji -aratissa.


Dhanajaran ja Raja Thakurin tarina

Guruji kertoi tarinan lapsibhakta-Dhanajarasta useaan otteeseen matkan aikana, monissa darshaneista ja satsangeista.

ENSIMMÄINEN OSA: RAJA THAKUR

Dhanajara oli pieni, noin nelivuotias poika, joka asui intialaisessa kylässä. Hänen kylänsä guru oli sadhu, jonka hän näki tekevän pujaa saligram shilalle 
– kiven muodossa olevalle Mahavishnulle.

                                             

Guruji tekemässä pujaa kahdelle saligram shilalle ja Giridharille Ganga Talaossa, Mauritiuksella

Dhanajara kysyi sadhulta, voisiko hän saada saligramin. Sadhu tarjosi hänelle kaksi vaihtoehtoa: hän voisi joko saada “Raja Thakurin”  joka oli todellisuudessa tavallinen sadhun poimima kivi, jota ihmiset potkiskelivat kaduilla joka päivä – tai ”tavallisen” Thakurin, joka pojan tietämättä oli oikea saligram.

Gurujin puhe:

Sadhu pyysi valitsemaa, kumman hän halusi. Dhanajara tiesi, että ”Raja” merkitsee jotakin erityistä. Hän sanoi: ”Haluan tuon Rajan!” Sadhu otti sen ja antoi pojalle. Dhanajara oli suunnattoman onnellinen. Hän ei tiennyt, oliko se kivi vai saligram. Hän sulki kiven syliinsä ja oli niin onnellinen, että itki 
– kyynelet valuivat hänen silmistään. Hän kiiruhti äitinsä luokse ja sanoi: “Katso! Guruji antoi minulle tämän saligramin!” Hänen äitinsä tietenkin näki, että se oli kivi ja koska ei halunnut tuottaa pettymystä, sanoi: ”Selvä”, ja vain nauroi hänelle.

Hän pyysi äitiään: “Antaisitko minulle kaikki pujatarvikkeet. Haluan tehdä saligramille rukoukset kuten Gurujikin on tehnyt.” Jotta ei loukkaisi häntä, äiti sanoi: “Selvä. Kuulehan, minulla ei ole juuri nyt mitään, mutta tulen kyllä antamaan ne sinulle. Huomenaamuna menen torille ja hankin ne.” Sinä yönä Dhana piteli kiveä. Hän itki. Aina välillä hän heräsi ja itki. Hän odotti niin innokkaasti aamua, jolloin hän menisi torille ja ostaisi tarvikkeet.

Kun aamu koitti, hän kiiruhti äitinsä luo ja sanoi: “Milloin menet torille ostoksille?” Äiti sanoi hänelle: “Kuulehan lapseni, jotta voisit tehdä rukoukset Thakurjille, sinun täytyy tehdä yksi asia. Et voi ottaa asioita muilta. Et voi ottaa tavaroita joltakin toiselta, vaan sinun täytyy ottaa ne itseltäsi. Sinun täytyy hankkia kaikki itse.”

Silloin hänestä tuli päättäväinen. Hän kuuli, mitä hänen äitinsä oli sanonut. Hän halusi määrätietoisesti palvella Thakurjia. Niinpä hän keräsi hieman kukkia ja lehtiä. Hän ei edes tiennyt, mitä Tulsin lehdet ovat, joten hän keräili kaikkialta tavallisia lehtiä ja saatavilla olevia kukkia. Chandania 
– santelipuutahnaa – varten hän otti tiilen talosta, sillä hän oli nähnyt Gurudevan käyttävän jotakin punertavaa tahnaa. Hän otti talosta tiilen, murskasi sen ja laittoi siihen vettä. Tiili tehdään maasta, joten se tietenkin muuttuu punaiseksi, kun sitä hinkkaa, samoin kuin chandan. Hän oli hyvin iloinen, kun hänellä oli kukkia ja chandania ja suitsukkeeksi hän otti tavallista puuta. Hän ei ottanut agarbhatia tai mitään, vain tavallista puuta. Sellaista hän keräili. Niinpä hän otti iloisena aamiaisleipänsä ja jaggerin, sokerisen makeisen, jonka hänen äitinsä oli antanut hänelle. Hän valmistautui rukoukseensa ja otti hiukan vettä pestäkseen kiven.

Hänelle se oli saligram shila. Hänelle se oli Krishna. Hän kutsui sitä Raja Thakuriksi, kaikkien Thakurien kuninkaaksi. Hän rukoili. Hän pesi saligram shilan, tarjosi kukkia ja lehtiä ja tikkua suitsukkeena. Hän tarjosi chandania. Hänelle ne olivat tietenkin chandania, suitsuke ja Tulsi. Niin ne olivat myös Thakurjille. Muistuttaakseni teitä, se oli vain kivi.

Sitten hän tarjosi leivän ja sokerin. Hän teki niin kuin Gurudev oli hänelle näyttänyt. Hän sulki verhot, sillä kun Bhagavanille tarjotaan bhog, sen jälkeen verhot suljetaan, tiedättehän? Sanotaan, että Bhagavan ei syö, eikö? Bhagavan kuitenkin tulee ja syö. Jos tarjoat puhtaasti kuten Sabari tarjosi Ramjille, Hän tulee syömään. No, hän ei tuntenut lainkaan mantroja, hän ei tiennyt mitään. Hän ei edes tiennyt, kuka Bhagavan on. Niinpä hän tarjosi samaan tapaan kuin oli nähnyt Guru Maharajan tarjoavan. Hän odotti, että Thakur tulisi syömään ruoan.

Mitä hän teki: hän veti verhot sivuun. Hän katsoi, kurkisti sisälle: ”Voi, Hän ei ole syönyt.” Hän odotti. Katsokaas, hänen antaumuksensa ansiosta tuo kivi, tavallinen kivi, jota kaikki potkiskelivat kaduilla kulkiessaan, kaikkien ohi kulkevien eläinten jalat potkiskelivat sitä! Hänen antaumuksensa, hänen sisäisen epäitsekkään, keskittyneen antaumuksensa ansiosta, ja myöskin luottamuksesta Gurudevaansa kohtaan, Bhagavan Itse ilmentyi siihen. Bhagavan ei ilmenny ihan noin vain, tiedättehän? Hän haluaa meidän olevan täysin antautuneita.

Mitä Hän tekee, jotta olisimme täysin antautuneita? Hän odottaa. Hän piiloutuu niin kuin teki gopien kanssa. Hän kutsui gopeja: “Tulkaa, tulkaa, tulkaa!” Sen jälkeen Hän sanoi: “Miksi tulitte? Menkää, menkää, menkää!” Ensin Hän sanoo: “Tule”, ja sitten: “Mene!” Tällä aikaa tapahtuu se, mitä sisältä nousee esiin. Mitä enemmän odottaa, sitä makeampi hedelmä on. Mitä nopeammin saa jotakin, sitä nopeammin sen tulee menettämään. Se tulee ja menee. Kun tietää, kuinka tiettyjä asioita käsitellään, ne säilyvät pidempään. Ne säilyvät ikuisesti.
                                       

Dhana siis odotti. Milloin Thakur syö? Äiti kutsui häntä. Hän sanoi: “Ei, ei, ei, odotan Thakurin syövän ruokansa. Kun Thakur on syönyt, minä syön.” Siinä hän istui ja ajatteli: ”Milloin Swamiji on valmis? Haluan kotiin syömään. Olen tehnyt hyvää ruokaa.”

Siinä Dhana istui yhä vain miettien, milloin Thakur söisi ja Thakur katsoi häntä ihmetellen, sanoen: “Katsotaan, kuinka kauan voit odottaa Minua. Kuinka kauan voit kaivata minua? Olen odottanut sinua monien elämien ajan, en vain yhden elämän. Sinä tiedät vain yhdestä elämästä.” Tässä Thakur sanoo: “Saavuttaakseen antaumuksen tulee muistaa, että Olen odottanut tätä hetkeä monen elämän ajan. Olet tullut tänne niin monta kertaa! Kaipaan antaumustasi. Kaipaan läsnäoloasi!” Niinpä Hän laittoi hänetkin odottamaan.

Dhana alkoi itkeä sanoen: “Thakur, mitä minä olen tehnyt? En tunne lainkaan mantroja, en mitään. Siksi Sinä et syö!” Kaikella on kuitenkin rajansa. Sillekin on rajoituksensa, että Herra ei voi nähdä bhaktan kärsivän. Kuinka Hän voisi katsoa neljävuotiaan lapsen kärsivän?

Niinpä Hän toi itsensä ilmi. Hän alkoi syödä leipää ja sokeria. Tiedättehän, että kun syö, siitä kuuluu ääntä. Mitä tapahtuu erityisesti silloin, kun syö makeisia? Karkki täytyy lohkaista. Siitä kuuluu ääni. Kun Dhana kuuli näin Thakurjin syövän, hän avasi verhot ja ällistyksekseen hän oli kasvokkain Krishnan kanssa. Hän ei pystynyt pidättelemään itseään, Hän vain alkoi itkeä. Krishna hymyili Häntä katsoessaan ja kun Hän näki Dhanan itkevän rakkaudesta Häneen, Hänkin alkoi itkeä.

Näin Dhana palveli Krishnaa, hänen Thakuriaan, joka päivä. Hänelle kaikki nämä nimet, “Thakur” ja “Bhagavan” tarkoittivat ystävää. Hänelle niillä ei ollut mitään eroa. Hän ei tiennyt, että Bhagavan on Hän, jonka edessä ollaan ja rukoillaan, eikä hän tiennyt, että Krishna on tämä sama Bhagavan, joka loi koko maailmankaikkeuden ja koko maailman. Hän ei tiennyt tästä. Hän vain rakasti Krishnaa. Hän rakasti Häntä koko sydämestään, tiedättehän? Päivä päivältä hänen rakkautensa kasvoi aina vain, niin että bhaktikin hänen sisällään kasvoi kasvamistaan.

-------------------------- 

Aikaa kului, Dhana varttui. Hän alkoi tietenkin oppia. Hän oppi, että Bhagavan Krishna, jota hän aiemmin kutsui ystäväkseen, on Korkein Herra Itse. Hän on maailmankaikkeuden Herra, Hän on Bhagavan. Hän rakasti Krishnaa paljon, mutta tunnetila hänen sisällään alkoi muuttua. Hän alkoi katsoa Krishnaa.

Katsokaahan, ennen hänellä oli tapana syöttää Krishnaa kuten gopit tekivät 5000 vuotta sitten Vrindavanissa. Millaisia he olivat? Oliko heillä rajoitteita rakkaudessaan Krishnaan? Ei ollut, he rakastivat Häntä kovasti, mutta eivät rukoilleet Häntä. Vaikka he tiesivätkin sisimmässään Hänen olevan Bhagavan, Korkein Herra Itse, he rakastivat Häntä silti ystävänään. Tässä Herra myöskin vastaa rakkautteen ystävänä. Siksi he saattoivat pitää Hänet mukanaan ja leikkiä Hänen kanssaan. He saattoivat kiusoitella Häntä, voittaa Hänet ja ruokkia Hänet. He voivat kertoa Hänelle kaiken.

                             

Jos tätä suhdetta ei olisi, luuletteko, että he voisivat tehdä niin? Ei, he eivät voisi tehdä niin. Mitä he tekisivät? “Bhagavan, Agya Dijiye: anna käskysi, kerro mitä voin tehdä sinulle!” Bhagavan ei kuitenkaan ilmentänyt Itseään vain antaakseen agyaa – Hän ei ilmentänyt Itseään vain käskeäkseen ihmisiä. Hän on ilmentänyt Itsensä muistuttaakseen Hänen Rakkaudestaan – siitä, kuinka paljon Hän Rakastaa sinua ja kuinka paljon sinun tulee rakastaa Häntä. Ei se mene vain niin, että menet, istut ja rukoilet, ei. Sinun täytyy rakastaa Häntä ja tietää, että Hän rakastaa sinua! Hän vastaa Rakkauteen aina.

Mitä enemmän rakastat Häntä, sitä enemmän Hän rakastaa sinua. Rakasta, kunnes et voi rakastaa enempää. Ihmisenä olet mielen ja kehon vuoksi rajoittunut, mutta Bhagavan ei ole rajoittunut. Hän on ääretön. Hänen Rakkautensakin on ääretöntä. Voit rakastaa Häntä parhaasi mukaan.

Niin kuin Dhana rakasti Häntä kovasti, ystävänä. Hän ei tiennyt, kuka Bhagavan on, ennen kuin tämä bhav muuttui. Silloin hän alkoi palvella Bhagavania ja jatkoi deityn, saligramin, palvelemista samaan tapaan, mutta Bhagavan ilmestyi hänelle ja katosi sitten nopeasti. Jonkin ajan kuluttua hän alkoi ihmetellä, miksi.

Miksi Hän oli ennen erilainen? Miksi aiemmin oli suuri ilo? Tiedättehän, että henkisen polkunne aloittaessanne teette lujan päätöksen kehittyä ja sitten, keskivaiheilla, käy (kreoliksi) ”carot caroter” (into, joka meillä oli, katoaa). Samoin kävi Dhanan. Hänen sisällään oleva into ei ollut enää sama kuin ennen.

Ennen hän söi ja syötti Thakuria. Nyt se oli muuttunut. Ennen hänellä ei ollut tietoa. Hänellä oli bhaktia, puhdasta antaumusta 
– viattomuutta. Nyt se oli täyttynyt jyaanilla – tietämyksellä. Tämä tietämys…Tietämys on tärkeää, älkää ymmärtäkö väärin, mutta tieto ilman bhaktia on hyödytöntä. Jos tietämys todella johtaisi Jumaloivallukseen, jokainen tietäväinen ihminen olisi jo oivaltanut itsensä.

Miksi oivalluksia on vähemmän? Kovin moni ei ole oivaltanut itseään. Miksi on niin paljon viisaita ihmisiä? Katsokaahan, moni voi istua asanaan ja puhua, eikö niin? Moni voi seistä ja puhua stadionilliselle ihmisiä. Se ei tarkoita, että he olisivat oivaltaneita. Jos heillä ei ole bhaktia, jos he eivät itse elä tätä bhaktia, he eivät ole oivaltaneita.

Dhana oli siis konstailematon, mutta sitten, kun hän tiedosti, ettei Hän ole hänen ystävänsä 
– hän tiesi, että Hän on Bhagavan Itse, Korkein Herra – mitä tapahtui? Hänen bhavansa muuttui eikä hän pystynyt tuntemaan Häntä. Hänen täytyi laittaa Hänet sinne ja tehdä rukouksensa. Niin hän teki. Ennen hän olisi syöttänyt Häntä.

Hän alkoi tuntea hyvin syvää surua. Hän itki usein muistaen suhteen, joka hänellä oli Raja Thakuriin. Armollinen Herra ei tietenkään pystynyt katsomaan hänen itkemistään. Hän ilmestyi hänen uneensa ja sanoi: ”Rakkaani, en ole koskaan jättänyt sinua, mutta nyt kun olet oivaltanut minun olevan Bhagavan, tuo bhav sisälläsi…” 
Mitä teemme, kun saavumme temppelin eteen? Rukoilemme, eikö niin?

Dhana itki. Bhagavan ilmestyi hänen uneensa ja sanoi hänelle: “Kuulehan, nyt olet varttunut. Jos haluat saada takaisin suhteen, sen tunteen, joka meillä oli, mene Kashiin. Siellä on Ramananda Acharya. Mene ja hae hänen neuvojaan.”

Näettehän, Bhagavan oli hänelle hyvin rakas. Heillä oli hyvin läheinen suhde, mutta siitä huolimatta, kun jyaan pääsee mieleen, turmeltuu. Hyvin usein ihmiset ovat kovin viisaita, mutta tulevat ylpeiksi omasta tietämyksestään. Tuo tietämys tulee kuolemaan heidän mukanaan.

Voit olla hyvin viisas. Kun kuolet, kannatko tietoa mukanasi? Et! Et kanna sitä mukanasi. Seuraavassa elämässä sinun täytyy opiskella uudestaan, eikö niin? Sielullinen tietämys, jonka saa todelliselta Gurulta, tulee olemaan aina mukanasi, sillä se ei ole vain ulkoista, vaan myös sisäistä. Kaikki muu antaa ulkoista tyydytystä, mutta sielullinen tietoisuus antaa sisäisen tyydytyksen. Tämä sisäinen tyydytys on hyvin tärkeää. Sielullinen tietoisuus antaa tämän sisäisen tyydytyksen ja paljastaa suhteesi Jumalaan. Täysin ilman bhaktia tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Voit toistaa niin montaa mantraa kuin haluat. Voit tehdä millaista joogaa vain haluat. Se pysyy aina vain mekaanisena.

Dhana meni Kashiin saamaan jyaanin, tiedon, Guru Maharajaltaan, Ramananda Acharyalta. Sen saatuaan hän palasi kotiinsa ja tällä kertaa hän ymmärsi. Hän ymmärsi, että voimme rakastaa Häntä eri tavoilla. Meillä voi olla erilainen suhde Häneen, onhan Hän Bhagavan. Hän on laittanut jokaiseen tietynlaisia siemeniä. Herra on istuttanut jokaisen sydämeen erilaisia siemeniä, erilaisia heräämisen muotoja, joilla herätä tavoittaakseen Hänet. Muuten atma vain nukkuu. Se on uinunut.

Chaitanya sanoi 1500-luvulla: “Jeev jago”. Hän sanoi: “Herää, oi sielu! Älä nuku!” Jos sinä nukut, sekin nukkuu. Elämä elämän jälkeen tulet olemaan unessa eikä tämä loputon uni tule päättymään! Jos kuitenkin päätät herätä ja antaudut Hänelle 
 silloin päätät herätä. Silloin olet herännyt.

Tätä on sisäinen herääminen. Sisäinen herääminen ei ole mitään ulkoista. Se on sisällä, sisäistä! Sana itsessään jo sanoo, sisäinen herääminen! Siispä se on jotakin syvällä sisimmässä uinuvaa, joka herää, tulee ulos, nousee pintaan. Kyseessä on kripa 
 Hänen armonsa aina, kun Hän lähettää Gurun.

Kun olet valmis, Hän lähettää sinut Gurun luokse. Armossaan, kripassaan, Hän haluaa sinun saavuttavan Itsensä kokonaan. Hän haluaa sinun oivaltavan täysin, ei vain osaksi, vaan täysin. Et kuitenkaan tiedä, mitä on oivaltaa täysin 
– tavoittaa Hänet täysin. Tiedät vain vähän, sen minkä mielesi – tämä luomasi muuri – pystyy hahmottamaan. Se ajattelee: ”Kyllä, haluan tämän. Siinä se.” Mitäs sitten, kun olet saanut sen? “Merci bon Dieu! (Kiitos, Jumala!) Heippa!”

Kun Bhagavan syleili Dhanaa, tämä täyttyi taas samalla rakkaudella. Hän täyttyi samalla bhavalla, joka hänellä oli ennen, vain oikean Gurun ohjauksessa. Herää kysymys: kuka on oikea Guru? Kuka ei ole oikea Guru? Oikea Guru on hän, joka kykenee antamaan sinulle Bhagavanin, antamaan tuon tunteen. Hän kykenee herättämään kaipauksen sisälläsi, jotta voit kaivata Jumalaa aina vain enemmän ja enemmän, sillä Guru on täällä sinua, 
ei itseään varten.

Hän haluaa sinun saavuttavan korkeimman tason. Siksi hän on jättänyt kotinsa, siksi hän on palannut maan päälle. Minkä muun vuoksi Guru tänne tulisi? Hän haluaa sinunkin tuntevan sen saman Rakkauden, jota hän tuntee Bhagavania kohtaan. Tämän vuoksi Gurun valitseminen on hyvin tärkeää, sillä kaikki gurut eivät pysty ohjaamaan sinne. On olemassa monta lokaa, monta devalokaa, eikö niin? Vain Korkein, vain todellinen Satguru, voi antaa ne sinulle.


TOINEN OSA: SAUJAHAN ILMESTYMINEN

Guruji kertoi tarinan toisen osan seuraavana päivänä darshanissa, jonka hän antoi Marcellementissa.

                                                

Bhagat Dhana Ji
[Krishna pyysi Dhanaa] oppimaan häneltä [Ramananda Acharyalta], mikä guru on ja millainen Bhagavan on, millainen Bhagavanin aishwarya (ominaislaatu) on 
– ja tulemaan takaisin. Kun hän oli saavuttanut tämän tiedon, hän tiesi. Hän palasi Krishnan luokse ja hänen ystävänsä oli onnellisempi kuin koskaan, sillä Hänen ystävänsä oli palannut.

Johtuen tiedostamattomuudesta 
 sen tietämisestä, että Jumalan ja sinun välilläsi on eroa – tämä ystävyyssuhde kuitenkin tuhoutui. Hän yritti parhaansa miellyttääkseen Krishnaa, mutta se ei ollut mahdollista. Heidän välissään oli aina etäisyys ja Krishna kaipasi sitä – ei Krishna etäisyyttä kaivannut, vaan palvelusta.

Katsokaahan, ei palvelus ole yksipuolista. Sanomme hyvin usein, että kaihoamme Gurun palvelemista. On totta, että Gurua tulee palvella, mutta Guru Itse palvelee sinua. Ei se ole vain yksipuolista, se on molemminpuolista. Guru Maharaj kohottaa sinua kohti Jumaloivallusta, kohti Jumaltietoisuutta. Sinulle Gurun palveleminen merkitsee itsesi puhdistamista. Riisut kaiken tietämättömyyden itsestäsi, jotta voit olla valmis vastaanottamaan sen, mitä Maharajiji antaa sinulle.

Siispä Bhagavan kaipasi samalla tavoin tätä suhdetta Dhanaan. Dhana puolestaan oli sisimmässään hyvin onnellinen, mutta ei siitä huolimatta kyennyt suhtautumaan Krishnaan ystävänään.

Mitä hän siis teki? Eräänä päivänä Dhanan isä kutsui häntä ja sanoi: “Kuulehan, sinulla on nämä pellot.” Hän sanoi: ”Kyllä” 
– Dhanalla oli talonsa ja velvollisuutensa, myös peltonsa huolehdittavinaan. Jos hän ei huolehtinut pelloistaan, hänellä ei olisi mitään syötävää.

Niinpä Dhana alkoi työt pelloilla. Kun hän aloitti työnsä pelloilla ja oli kylvämässä siemeniä, joitakin sadhuja kulki ohi. He tulivat hänen luokseen ja sanoivat: ”Dhana, olemme hyvin nälkäisiä. Voisitko antaa meille ruokaa?” Sillä hetkellä ruoaksi oli saatavilla vain viljaa, jota hän parhaillaan kylvi. Hän otti viljaa, keitti ja kypsensi sen ja antoi sadhuille.

Toisella puolella Krishna mietti: “Kuinka voin saada hänet palvelemaan Minua samalla tavoin kuin palvelin häntä?” Niinpä Krishna herätti Dhanan sisällä tunteen: “Ah, en pysty huolehtimaan tästä suuresta pellosta yksin. Tarvitsen jonkun huolehtimaan siitä.” Kun hänellä oli tämä sisäinen tunne siitä, että hän tarvitsi jonkun hoitamaan peltoa, Krishna otti Saujahan hahmon.

Saujaha saapui. Hän sanoi: “Etsitkö jotakuta huolehtimaan pellostasi?” “Kyllä kyllä, etsin jotakuta huolehtimaan pellosta.” “Tässä olen. Huolehdin pellostasi yhdellä ehdolla: annat minulle kolmanneksen sadosta.” Yksi kolmasosa on paljon, eikö totta? “Kolmannes on liikaa! Annan sinulle neljänneksen.” Saujaha sanoi: “Ei, haluan kolmanneksen, en muuta.”

Tämä on hyvin tärkeää ymmärtää. Katsokahaan, meidän perinteessämme 
– hinduperinteessä – kaikki tulot jaetaan tavallisesti kolmeen osaa. Yhdellä osista huolehditaan perheestä. Yhdellä osalla tehdään sevaa. Muut tulisi käyttää yhteiskuntaan. Olen varma, ettei kukaan oikeasti noudata tätä, sillä jos noudattaisi, sanoisi: ”Itselläni ei ole tarpeeksi, kuinka voisin siis noudattaa tuota?” Tässä Dhana sanoo samoin: ”Minulla ei ole tarpeeksi. En anna sinulle kolmasosaa, annan sinulle neljänneksen.” Hän sanoi: “Ei, en hyväksy neljännestä, hyväksyn vain kolmanneksen.” Näin lukee Shastroissa. Lopulta Dhana sanoi: “Okei, annan sinulle kolmanneksen.”

Silloin Saujaha, Krishna valepuvussa, sanoi: “Haluan myös, että tarjoilet minulle aamiaisen, lounaan ja päivällisen.” Dhana sanoi: “Ai haluat minun palvelevan sinua samalla tavoin kuin sinä palvelet minua?!” Hän sanoi:” Kyllä. Katsohan, jos minulla olisi vaimo, olisi helppoa, mutta kun minulla ei ole vaimoa. Jos jättäisin peltosi oman onnensa nojaan ja kokkaisin kolmesti päivässä, mitä tapahtuisi? Eläimet tulisivat ja söisivät sen.” Niinpä Dhana sanoi: “Hyvä on, tuon sinulle aamiaisen, lounaan ja päivällisen.” Saujaha sanoi: “Ai niin, voit tuoda ne yhdellä ehdolla 
– että voimme syödä yhdessä."

Krishna laittoi hänet palvelemaan Itseään ja kun Dhana toi aamiaisen, lounaan ja päivällisen, heille oli suuri ilo syödä yhdessä.

Eräänä päivänä Dhanan täytyi mennä jonnekin ja tuoda aamiainen aikaisin aamulla. Niinpä hän toi aamiaisen varhain luullen Saujahan yhä nukkuvan. Hän näki siellä vaatteita ja peiton. Niinpä hän meni hiljaa sisälle, jotta ei häiritsisi häntä. Hän nosti peittoa sanoakseen hänelle: ”Katso, toin aamiaista, ole hyvä.”

Hänen ällistyksekseen Saujahan tilalla oli Krishna. Krishna makasi peiteltynä. Kun Krishna tajusi Dhanan olevan siellä, Hän muutti muotonsa jälleen Saujahaksi.

Kun Hänet oli nähty, ei paluuta tietenkään ollut. Dhana oli samaan aikaan hyvin iloinen, mutta myös hyvin vihainen. Krishna halusi nähdä myös tämän vihan hänen sisällään, sillä ystävälleen voi olla vihainen vain, jos tämä on tärkeä! Jos ystävä ei ole tärkeä, miksi suuttua? Silloin käyttää mukavia sanoja, mielistelee.

Niinpä Krishna oli paljastunut. Dhana oli kovin iloinen, sillä oli saanut takaisin sisälleen tämän ystävyyden bhavan. Tämän Guru Maharaj antaa, kun antaudut henkiselle polullesi. Guru voi antaa hipaisullaan kaiken, JOS olet valmis. Jos et ole valmis, miksi Guru antaisi sen sinulle? Silloin hänen täytyy työstää sinua! Askel askelelta hän puhdistaa sinut.

Hän puhdistaa ulkoa, hän puhdistaa sisältä! Joskus se on mielenlaatusi vuoksi hyvin vaikeaa. Mielessäsi on aina odotuksia odotusten perään siitä, miten asioiden täytyy olla SINUN tahtosi mukaan. Haluat kuulla, mitä ITSE haluat kuulla! Haluat Gurun kertovan sinulle: ”Kyllä, näin se on. Kyllä, noin se on.” Jos Guru sanoo sinulle tuolla tavalla, hän ei ole Guru. Silloin sinun täytyy olla tarkkana, jos hän vain imartelee sinua miellyttääkseen. Ei. Gurun täytyy tuhota mieli! Jos Guru sanoo sinulle jotakin, joka on itseäsi vastaan, älä sulje Gurua pois. Hyväksy se.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Sri Swami Vishwananda puhuu mediaatiosta

München, Saksa - kesäkuun 4. 2005

"Jai Gurudev!

Haluaisin tänään puhua teille mediaatiosta ja ajatuksista. Monet ihmiset meditoivat. Meditoiminen on erittäin hyvä asia. Kun aloitat henkisen polkusi, ensimmäisenä sinua käsketään istumaan alas ja meditoimaan. Mutta et voi meditoida vuorokauden ympäri. Se on melko vaikeaa, eikö olekin? Joillekin joogeille se on mahdollista - mutta jopa he, jonkun ajan kuluttua, lepäävät. Jotkut joogit voivat pysyä samadhissa useita päiviä. Vuosia! Mutta sen jälkeen heidän on levättävä.

Tapasin Intiassa joogin, joka on noin kaksisataa vuotta vanha; ehkä jopa vieläkin vanhempi. Tietysti kaikista joogeista, raj joogi Mahavatar Babaji on viisituhatta vuotta vanha.Raj joogi tarkoittaa kaikkien joogien kuningasta, mutta jopa hän kulkee ihmisten joukossa. Joten emme voi meditoida aina  - etenkään täällä lännessä. Mutta sille on korvike - ajatukset. Jumalan ihmiseen asettama mieli on todella voimakas. Voit luoda tai tuhota sen avulla. Riippuu jokaisesta, kuinka kontrolloi ajatuksiaan. Joten henkisyydessä ensimmäinen ja paras asia, jonka voit tehdä, on ajatusten kontrolloiminen. Mitä kielteisempi ajatus on, sitä enemmän se heijastuu ulkopuolelle. Todella usein nämä kielteiset ajatukset koskevat itseämme, sitä kuinka negatiivisia ja huonoja olemme. Tiedätte olevanne kielteisiä, mutta nautitte siitä. [Guruji nauraa] Mutta miksi nauttia siitä? Miksi pitää siitä? Ensiksi täytyy muuttaa itseämme koskevat ajatukset. Sitten voimme muuttaa ajatuksemme toisia ihmisiä kohtaan. Niin kauan kuin tuomitsemme itsemme, katsomme vain itsemme kielteisiä osia.


Ajatusta on helppo kontrolloida. Sinun ei tarvitse istua alas kontrolloidaksesi sitä. Ajatuksen kulkiessa mielesi läpi, tiedät ajatuksesta. Tiedät, onko se negatiivinen vai positiivinen. Jos se on positiivinen, se on rakentava - ruoki sitä, anna sen kasvaa! Mutta jos se on negatiivinen, yritä olla ruokkimatta sitä. Silloin sano itsellesi: 'Tämä en ole minä.' Ja päästä siitä irti. Päästäessäsi ajatuksesta irti huomaat, kuinka kaunista oma elämäsi on ja kuinka hieno tämä Jumalan meille antama elämä on. Myös meditaatiosi helpottuu. Voimakkaat ajatukset ovat ihmisissä oleva positiivisuus. Ajatusten kautta, mitä ikinä itsellesi toivotkaan, mitä ikinä ajattelet, tulet saavuttamaan sen.

Ajatus on ihmisen tahdonvoima. Se on tapa, jota käytät Jumalaisen oivaltamiseen. Kaikki henkisyys alkaa täältä - mielestä. Sitten se saavuttaa sydämen. Käytät ajatusta sydämen avaamiseen. Ja tätä sydämen ajatusta - saatat haluta kutsua sitä Jumalan ääneksi - kuuntelet ilman minkäänlaisia epäilyksiä. Kun istut meditaatiossa, tunnet sen syvän autuuden ja tietoisuus siitä, että olet Jumalainen tulee aina olemaan kanssasi. Mitä teetkään, missä oletkaan, sinulla on aina tietoisuus siitä, että Jumalainen on sinun kanssasi.

Ajatuksen kontrolloimiseen on monia tapoja. Käskin teitä pysäyttämään sen sillä hetkellä, kun huomaatte sen olevan negatiivinen. Seuraava tapa on laulaa Jumalan nimeä, jatkaa sen toistamista. Jumala on ottanut monia muotoja ja jokaisessa muodossa on energia ihmiselle nousta pelkästä ihmisestä Jumalaiseksi. Niin kauan kun et hallitse mieltä, käytät namasmaranaa. Laula Jumalan nimeä missä tahansa oletkin. Ja laulaessasi älä sulje silmiäsi vaan jätä ne auki. Kun suljet silmäsi, alat ajatella ja sanot: 'Oi, laulan Jumalan nimeä.' Kyllä, mutta ajattelet edelleen. Mieli edelleen hyppelee kuin apina. Jätä ne auki. Jos et halua keskittyä johonkin muotoon, keskity valkoiseen seinään. Keskity siihen!



Ajatuksen kontrolloimiseen on olemassa myös erilaisia asanoita. Yksi paljon käytetty on puuasana, jossa seisot yhdellä jalalla. Toinen on taas täydellinen maksimi, jossa kätesi ovat ylhäällä ja keskityt kuvaan tai valkoiseen seinään. Tämä auttaa paljon mielen kontrolloimisessa. Huomaat tekemällä tätä, kuinka epätasapainoinen ihminen joskus on. Kun ajatus on puhdas, heijastat myös tätä puhtautta. Missä oletkaan, tämä rakkaus virtaa aina. Ja ihmiset näkevät, että - luulen sanoneeni näin viimeksi - heijastat Jumalaisuutta. Ei egoistisella tavalla, vaan rakkaudella. Joten ei ole enää kurjuutta, jos heijastaa Jumalan valoa.

Näetkö, oma mielemme on vastuussa kaikesta kurjuudesta, jonka näet ulkopuolella. Jos mielesi ja ajatuksesi ovat puhtaita, sellaista kurjuutta ei ole olemassa. Tässä maailmassa ihmiset ajattelevat olevansa vain ihmisiä ja nauttivat ihmisenä olemisesta. Usein he unohtavat, että tämän ihmismuodon takana on myös Jumaluus. Ja saavuttaakseen tämän heidän ei pidä pelätä. Se on todellinen luontosi.. mitä todella olet. Sinun vain tulee haluta sitä vilpittömästi. Halua sitä vilpittömästi itsesi takia! Sitten se heijastuu sisältä ulospäin. Jai Gurudev!" -Sri Swami Vishwananda


maanantai 14. maaliskuuta 2016

Kuinka nähdä Jumala kaikkialla?

Sri Swami Vishwananda sanoo:
"Se on Hän, Itse kaikkivaltias Jumala, joka antaa todellisen tiedon itsesi parantamiseen, Hänen näkemiseensä kaikkialla ja kaikessa, mitä teet. Vaikka täyttäisit vain tavallisia velvollisuuksiasi, jotka Hän on sinulle antanut. Oivaltamalla tämän totuuden kaikessa tekemässäsi, missä ikinä oletkaan, millainen sitten oletkaan, se on kaikki Itse Herra. Nouset Maha Mayan yläpuolelle, kun todellinen tieto herää. Se antaa sinulle Itseoivalluksen, saa sinut näkemään Hänet kaiken aikaa.


Kun on havainnut Hänet kaikkialla, Hän ohjaa täydellisesti tätä bhaktaa ja erilaisten Leelojen ja menneiden elämien kautta Hän näyttelee jokaiselle ihmiselle. Jokaisella on henkilökohtainen suhde Hänen kanssaan. Hän manifestoituu tietyissä aspekteissä tälle henkilölle ja siten saa Rakkauden kasvamaan. Rakkauden Jumalaa ja kaikkia kohtaan. Kun todella rakastaa Jumalaa, Hänet näkee kaikkialla."

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Gurun sevan merkitys

Sri Guru Gita, säkeistö 156

Guruputro varam murkhas
tasya siddhayanti nanyatha
Subhakarmani sarvani
diksa vrata paramsi ca


"Kaikki hyvät teot, kuten intiaatiot, valat ja katumusharjoitukset, 
jopa typeryksen tekemänä, joka on vilpitön ja omistautunut Gurulle,
kantavat hedelmää. Vain seuraaja menestyisi."

"Tässä Bhagavan Shankar sanoo, kuinka tärkeää on olla bhakta, joka on antautunut Mestarin Jaloille, joka on antaunut täydellisesti Mestarin tahdolle. Heidän ei tarvitse tehdä mitään. Vain keskittymällä Mestarin muotoon, meditoimalla Hänen muotoaan, meditoimalla ja toistamalla Hänen nimeään, he  saavuttavat kaiken! Ne, jotka antautuvat seuraajina Gurulle, tulevat menestymään elämässä.

On olemassa eräs tarina Trotakacharyasta. Hänen nimensä oli Giri. Giri oli Adi Shankaracharyan omistautunut ja nöyrä opetuslapsi. Hänelle myönnetty velvollisuus oli Adi Shankaracharyan vaatteiden peseminen.

Adi Shankaracharyalla oli usein tapana puhua shastroista, Vedoista ja Puranoista, kirjoituksista, joka päivä tiettyyn aikaan. Eräänä päivänä Giri oli pesemässä Adi Shankaracharyan vaatteita. Oppitunti alkoi ja oppilaat, Adi Shankaracharyan seuraajat juoksivat kuulemaan opetusta. Juostessaan kuuntelemaan oppituntia he pitivät Giriä pilkkanaan, sanoen: 'Kuinka tyhmä oletkaan! Peset Mestarin vaatteita, kun Mestari puhuu.' Adi Shankaracharya huomasi, mitä tapahtui, joten Girin pestessä vaatteita, kaikki tieto pyhistä kirjoituksista yhtäkkiä välähti hänen mieleensä. Näin tapahtui sen Armon takia, jonka Adi Shankaracharya lähetti Girille. Kun näin tapahtui hänen sisällään, hän ei voinut käsittää, mitä tapahtui: kuinka ja miksi hän yhtäkkiä osasi toistaa kirjoituksia? Joten hän juoksi nopeasti Adi Shankaracharyan jalkojen luokse, ja hänen avatessaan suunsa, kaikki Gurun juuri selittämät säkeistöt tulivat ulos hänen suustaan automaattisesti. Hän pystyi helposti lausumaan myös kaikkein vaikeimmat säkeistöt. Nähdessään tämän muut oppilaat olivat järkyttyneitä: 'Miten?' Sillä hetkellä he ymmärsivät Guru sevan olevan kaikkein tärkein asia. Jos Guru käskee tekemään jotain, ei tulisi edes ajatella jotain muuta, vaan pitäisi vain tehdä, mitä Guru on käskenyt tekemään. 


Kabirin elämästä on samanlainen tarina. Hänen elämässään on yksi tapaus, kun kaksi opetuslasta kokoontuivat yhteen, ja he kysyivät Kabirilta: 'Maharaj, voitko kertoa meille, kuka on suurin seuraajasi?' Kabirji osoitti poikaansa ja sanoi: 'Kamal on suurin bhaktani, todellinen opetuslapseni.' Kaikki ihmettelivät, miksi Kabirji sanoi Kamalin olevan Hänen suurin bhaktansa. Kabir pystyi lukemaan heidän ajatuksensa. Oli kirkas päivä, aurinko paistoi ja Hän sanoi pojalleen: 'Kamal, pudotin neulan, jolla ompelin. Voisitko tuoda lampun, jotta voin etsiä sen?' Heti Kamal meni, toi lampun ja antoi sen Gurulleen. Kabirji ei sanonout mitään. Sitten Hän pyysi pojaltaan: 'Kamal, tänään muutamia bhaktoja, seuraajia, tulee ja haluaisin sinun tekevän vähän Prasadia. Tee nopeasi muutamia makeita ladoo-leivoksia, mutta sokerin sijasta laita niihin kourallinen suolaa.' Kamal teki niin kysymättä mitään. Sillä aikaa toiset seurasivat, kuinka Kamal totteli Guruaan ehdottomasti, ilman kysymyksiä. Kabir kääntyi seuraajiaan kohden ja sanoi: 'Ajatteletteko, ettei Kamal tiennyt käskyjeni olevan naurettavia? Luuletteko, ettei hän tiennyt suolan laittamisen makeaan ruokaan pilaavan sitä? Luuletteko, ettei hän tiennyt auringon paistavan, ja että näen, missä neula on? Silti hän totteli Gurun käskyä ilman kysymyksiä.' 

Sillä hetkellä kun meditoi, sillä hetkellä kun hyväksyy Gurun käskyn ilman kysymyksiä, sillä hetkellä meditaatio tapahtuu spontaanisti. Ja nähdessään sellaista omistautumista Gurulle, Herra Itse antaa bhaktoille Darshanin. 

Nämä kaksi tarinaa todistavat, että jopa typerys, joka on omistautunut Gurulle täynnä antaumusta, tulee saamaan kaiken. Vaikka ei tekisi paljon, silti vain kunnioittamalla Mestaria syvästi, saa kaiken."

-Sri Swami Vishwananda